torstai 29. joulukuuta 2016

Välipäivien tunnelmia (mm. yhdet Raquelit!)

Tervehdys, ja hyvää tätä vuotta vielä :)

Eivät menneet ihan Strömsöössä minun joulunalusaikaiset suunnitelmani postailla, mutta ehdinpä nyt sentään vielä välipäivinä.

Mitään joulutunnelmakuvia en ala sen enempää latailla, muutamia yksityiskohtia ajatuksilla varustettuna vain :) Todellisuushan on se, että suurimman osan ajasta kämppä on niin sekaisin, ettei niitä "tunnelmakuvia" kehtaa laittaa esille :D


Mutta sanonpa vaan, että kotijoulu on oikeastaan aika kiva ja helpottava asia vauvaperheelle. Vielä kivempaa tietysti on, että pääsee joulupöytään isovanhemmille ja sitten omaan sänkyyn yöksi.  Ainahan sitä tietysti kaihoaa kotiseudun joulujen perään, mutta realiteeteissa alle kaksikuinen vauva ja aatonaaton töissä viettävä mies ei ole paras yhdistelmä ajaa puolta Suomea yötä myöten.


Mutta olihan meillä mukavaa näinkin: vähän vino ja harva kuusi, mutta ilolla metsästä haettu. Oli myös äidin lempijoulukukkia, amarylliksia, jotka eivät (taaskaan) jouluksi auenneet, mutta ne oli rakkaudella annettu. Olipa vielä pieni mies, joka tykästyi joulukuusen koristeisiin niin paljon, ettei antanut niitä laittaa kuusen oksille vaan keräsi ne keoksi lattialle. Äiti sai aseteltua vasta nukkumatin saavuttua suurimman osan niistä oksille ;)


Joululahjoja sai eniten Alvari, joka ei kestänyt aattona enempää kuin kolmen paketin avaamisen. Sitten pienen miehen kapasiteetti petti. Lopulta olemme availleet paketteja pitkin viikkoa... 


Tytteli sai vanhemmiltaan Noshin sydäntunikan ja Papun second hand-rusettipipan. Joulun jälkeen äiti löysi vielä kirppikseltä suuresti himoinneesa Marimekon Iloisen takin (20 e) tytylleen - ehkäpä ensi vuonna pikkujouluaikaan äiti ja tytär voivat samistella  samanlaisissa asuissa :)


Mies puolestaan yllätti jo ennen joulua - hän lupautui kustantamaan minulle ikuisuushaaveeni mustat Raquelit! Olin bongannut ne kohtuulliseen hintaan torista tässä useamman vuoden kyttäämisen tuloksena. 

Oletin itse asiassa kenkien olevan osittain joululahja minulle (ajattelin maksaa itse kengistä puolet), mutta mies ilmoitti ykskantaan, että maksaa ne kokonaan ja ne EIVÄT ole joululahja. Olin nimittäin karjunut synnytyssalissa, että tästä hyvästä (pahasta) mies saa ostaa minulle Minna Parikan kengät!!! Siippa otti mitä ilmeisimmin puheeni himpun verran tosissaan :D Olen kiitollinen!

No, nyt kun tämä ikuisuusprojektini eli Minna Parikan sydänkengät ovat toteutuneet, voi toteutua kaksi asiaa hyvällä omalla tunnolla - tanssia edellä mainituissa kengissä ensi kesänä ystävän häissä ja tämä blogi saa kuolla rauha sielussaan, jos niikseen jossain välissä tuntuu. Parikan sydänkenkien hankkiminenhan on ollut yksi tämän blogin pitkäaikaisimmista tavoitteista (ehkä jo ärsyttävyyteen saakka). Niitä ei tullut hankittua omiin häihin, ei pyöreitä vuosia täytettyäni, ei gradun valmistuttua, ei ensimmäisen lapsen synnyttyä. Aika oli nyt - kahdeksan ja puolen bloggausvuoden jälkeen! Tämä, jos mikä on sitä hidasta tyylikkyyttä ;)

Hilpeää viikonvaihdetta kaikille!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse palkitsin itseäni kesällä Minna Parikan Adele Black-Bowder ihanuuksilla, tarkoitus oli näillä kengillä juhlia hääpäivää mutta nyt tiedän että hääpäivänä tarvitaankin pitävä pohjaiset ja kävelyyn hyvät kengät- näin ne ihanat Parikan kengät ja tyllihame ja pitsipaita muut juhlatamineet saavat odottaa arvoistaan hetkeä, Parikoilla olen kyllä kotona jalassani sipsutellut, ihanaa uutta vuotta 2017 sinulle, HeidiS

Lady of The Mess kirjoitti...

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi - ja monen monia tanssiaskelia Parikoissa;)

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Hei, toi on hyvä toi hidas tyylikkyys - otan heti aktiivikäyttöön :)
Mun hidas tyylikkyys on ollut Lancelin laukku, jonka monien vuosien unelmien jälkeen menin ostamaan Pariisista - sieltähän se kuului ostaa! Jos joku asia säilyy niin kauan unelmana, se on sen arvoinen ostettavaksi.
Älä kuitenkaan lopeta bloggaamista nyt vaan ostoksen takia... Täällä ollaan edelleen kuulolla <3

Anonyymi kirjoitti...

Elämän pienet isot ilot! Onnea hienoista kengistä. Noilla kelpaa heiluttaa jalkaa. :)

On kutkuttavaa ja viihdyttävää haaveilla jostakin ja se tunne, kun (vuosien) odotuksen jälkeen saa haluamansa. Jee!

Mun materiaan liittyvä haave oli kaunis koti n. 100 vuotta vanhasta kerrostalosta. Haaveilin tästä 13 vuotta.

Lopulta haave toteutui ja liioittelematta joka ikinen päivä kiertelin ympäri asuntoa ihailemassa sen kauneutta. Puuhella, puulattia, ikkunaristikot, leveät ikkunalaudat, kultaiset kahvat, paripeiliovet, puistonäkymät...

Elämä vei muualle ja ikävä jäi. Nyt viimeiset 5 vuotta olen haaveillut, että pääsisin wanhaan taloon uudelleen. Joku päivä. :)

Toinen materia-haave oli ns. Diana-sormus. Ihastuin tähän sormukseen teini-ikäisenä. Odotus palkittiin 8 vuoden jälkeen, kun oli aika valita kihlasormus. Tästä on aikaa 10 vuotta ja edelleen sormus ilahduttaa.

Haavelistalla on vielä valkoinen akustinen piano! Oi. :)

Kiitos tästä blogivuodesta ja toivottavasti jaksat vielä jatkaa. Blogisi on yksi suosikeistani! :)

Kutri kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta sulle, Tilda, ja koko suloiselle perheellesi! Pusu pienimmän nenänpäähän <3

Anonyymi kirjoitti...

Voi ihana! Hidas tyylikkyys!!! Upeat kengät! Itsekin haaveilen aina kauan enkä millään itselle raaski ostaa kallista. Tyydyn yleensä kirppislöytöihin, joista iloitsen kovin, mutta aina haaveilen, että joskus ostan jonku tietyn arvokkaan jutun. Tällä hetkellä uusi laukku haaveissa, jolle löytyi korvaava 4eurolla kirppikseltä 😃.joku päivä haave saa toteutua-kun on sen aika 😍. Tämä on paras blogi, että älä nyt lopeta. Ihania juttuja odotan näitä, kun muut seuraamani blogit ovat sulkeutuneet. Onnellisia hetkiä Uudelle Vuodelle!

Kikka kirjoitti...

Ihanat Raquelit! Haaveilin Raqueleista hääkengiksi, mutta pakko oli luopua ihan budjetin nimissä. Ehkä jonain päivänä! Ja juuri sen vuoksi hyvä, että edes ainakin yhdet Raquelit meidän häissä nähdään :) (Olettaen että viittasit meidän häihin - saattaahan teillä olla useitakin kutsuja tiedossa.)

Halaus uuden vuoden alkuun!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniit Raquelit, hieno löytö! :)

Kommentoin tosi harvoin blogiisi, mutta nyt ajattelin pitkästä aikaa kiittää blogistasi, kun olen tässä joululomalla ammentanut inspiraatiota blogistasi tavallistakin enemmän.

Ihailen tyyliäsi niin sisustuksessa kuin vaatteissa. Lisäksi on aina ilo lukea hyvän kirjoittajan tekstejä. Tykkään myös erityisesti siitä, että kulutat eettisesti ja teet kierrätyslöytöjä. Itsellänikin on käynnissä projekti, jonka myötä pyrin pikkuhiljaa saamaan vaatekaappini klassiseksi ja aikaa kestäväksi. Shoppailinkin eilen itselleni myöhäiseksi joululahjaksi NOSHin alennusmyynneistä muutaman tuotteen. Koko NOSH -tuotteetkin löysin alkujaan blogitekstisi kautta. :)

Kiitos siis blogistasi ja iloista uutta vuotta!

-Katja

Turun Tilda kirjoitti...

HeidiS: Pahoittelut, että vastaan komttiisi näin myöhään! Ihanaa uutta vuotta myös sinulle! Hääpäivänä tarvitaan todellakin kestävät kengät ;) Toivottavasti Parikoillekin löytyy monta ihanaa käyttöhetkeä!

Lady: Kiitos samoin sinulle, ihana Lady!

Celia: Eikö olekin hyvä termi ;)Kalliimmasta klassikko-ostoksesta osaa tosiaan nauttia, kun on hartaudella odottanut ja säästänyt oieka hetkeä varten! Ihanaa uutta vuotta sinulle!

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Ihania esteettisiä tarinoita! Kiitos näistä :)En edelleenkään haluaisi laittaa pillejä pussiin, katsotaan kauanko rahkeet riittää ;)

Kutri: Kiitos samoin sinulle :)

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi2: Kiitos ihanasta palautteesta :) Onnellista uutta vuotta myös sinulle ja hyvää kirppisonnea jatkossakin!

Kikka: Juu, teidän häihin aion tulla tanssimaan ;) Täytynee laitattaa kunnon pohjalliset näihin sitä ennen ;)

Katja:Jee, kivaa että olet bongannut NOSHin kauttani! Kiva kuulla, että monet blogini aiheet ovat ilahduttaneet. Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle :)