perjantai 16. joulukuuta 2016

Happy Xmas, Me

Moikka!


En tiedä, mistä olen saanut nyt tällaisen väliaikaisen boostin postailla vähän tiheämmin, mutta hyvä niin :) Toki, kun välillä tulee vähän pidempiä taukoja, niin ehtii enemmän sattua ja tapahtuakin.

 

Tämä blogihan oli joskus tyyliblogi (sekä sisustus että vaatteet ja elämäntapa, kaiketi), mutta viime aikoina omat koreilut ovat jääneet erinäisistä syistä vähän vähemmälle. Ylimääräistä massaa on vielä liikaa, jotta viihtyisin kameran edessä ja imetysvaatteet eivät muutenkaan ole mitään kuvauksellisimpia.

Jotakin kivaa näin joulun alla kuitenkin sain. :)

Joulunalusperinteisiin kuuluu näköjänsä jo kolmatta vuotta Kalevala Korun Lumikukka-sarjan täydentäminen. Tähänastinen kokoelmani löytyy tästä postauksesta, mutta nyt sarjani täydentyi hieman pidemmillä roikkuvilla korviksilla. Olen tosiaan ostanut kaikki korut tähän asti tori.fi-palvelusta olenkin vakaasti sitä mieltä, ettei kyseisiä koruja kannata uutena edes pyytää joululahjaksi. Nyt maksoin näistä korviksista esim. 45 e posteineen ja veikkaan niiden maksavan kultasepänliikkeessä vähintää tuplasti. Saanen nämä korut nyt sitten jälleen kerran hieman proosallisesti itse hankittuna lahjana vanhemmiltani, mutta tällä tavoin eläkeläiset säästävät pitkän pennin ostoksissaan.

Nyt haaveissa ovat sitten vielä Lumikukka-sarjan sormus ja rannekoru. Uskjon vakaasti hyvän onneni jatkuvan ensi joulun alla ;)

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Ps. Kuvituksena on muuten meidän tytyn kehyksiin tulevat Hessu Hopot :D Voitteko kuvitella, nuo "jättijalat" (joo, neuvolatätikin ihmetteli jalkaterien suurta kokoa) kuuluvat sellaisten vanhempien lapselle, joiden jalkojen koot ovat 37 ja niukka 41. Muutenkin tytsy vetelee edelleen ihan omilla käyrillään. Pituutta oli kuukauden kohdalla yli 58 cm...

3 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Ihanat jättijalat <3
Ja tuota Lumikukka -sarjaa minullakin hieman on, lahjaksi isännältä saatua:)

Karkkis kirjoitti...

Lumikukka on kaunis koru, minullakin on yksi kaulakoru. Jee, kohta voi taas pitää kaulakoruja, jotain hyvää töihinpaluussa.

Minusta on mukavaa, että blogi muuttuu elämäntilanteiden mukaan. Välillä on tyylipostauksia, välillä jotain muuta, välillä useammin, välillä harvemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja rauhallista joulua teidän perheelle!

Ihanat pikkujalat!

äiti*4