torstai 19. marraskuuta 2015

Nimeni on Tilda, Turun Tilda. Kuka sinä olet?

Terve! Minä olen Tilda. Tai kyllähän osa teistä tuntee minut varmasti jollain toisellakin nimellä, mutta tässä blogissa olen hän.
 

Mitä kertoisin itsestäni?

Pitkäaikaiset tutut, suokaa anteeksi, olette varmaan kuulleet ajatuksiani ennenkin. Teille muille kuitenkin:


Olen jotakin aran ja sosiaalisen väliltä. Silmäni ovat taivaansiniset ja poikani peri minulta tämän ominaisuuden.

 

Tykkään kahvista, historiasta ja Suomen Kuvalehdestä. Pidän myös vanhan tavaran liikkeistä, Minna Parikan kengistä ja ukkoskuuroista. Fanitan Hillary Clintonia ja Tuomas Holopaista.

Olen vastarannankiiski ja valitsen seurassa (ainakin mieleni syövereissä) usein vastakkaisen kannan, jos vastapuolen mielipiteet alkavat olla liian ehdottomia. Elän toisinaan mielikuvitusmaailmassa, ja saan siksi palautetta toisaikaisuudestani.

 

Haaveilen kokoelmasta vintagemekkoja, jossa olisi mukana täydellinen yksilö kultakin 1900-luvun vuosikymmeneltä. Näitä mekkoja voisin käyttää aiheeseen sopivilla oppitunneilla. Harmi vain, etten aina oikein ehdi kursseillani garderoopini kannalta sopivimpiin vuosikymmeniin :D

 

Olen pitänyt itseäni teoreetikkona, mutta löytänyt käytännöllisemmän puolen itsestäni. Eräs haaveammattini oli hömppälehden toimittaja - tämä blogi on täyttänyt tuon tarpeen täydellisesti ;)


Mielestäni ihminen voi muuttaa maailmaa - ainakin palasen kerrallaan. Minä yritän kantaa korteni kekoon olemalla sopivissa määrin vastavirtaan lifestyleblogien paljoudessa ja herättelemällä ihmisiä kriittiseen kuluttamiseen ja kierrättämiseen.

 
En ole aiemmin julkaissut blogissani varsinaisia kasvokuvia. Mielestäni aika hyvin siihen nähden, että olen seitsemän vuotta bloggaillut kaiken muun ohella tyylistäni! Aina välillä olen saanut kuulla, että "no jooh, oishan tää sun blogi ihan kiva, mutta en jaksa seurata, kun et näytä kasvojasi". 


Ja reaktioni? Heh, tietysti se mainitsemani vastarannankiiskiefekti. Minulle on ollut huomattavasti tärkeämpää, että blogini on kiinnostava muista sisällöllisistä syistä kuin siksi, että pärstäni olisi esillä. Ajattelin kuitenkin, että nyt, kun ainakin hetkisen blogillani on 200 rekisteröitynyttä lukijaa, voisin ainakin pitkäaikaisimpien lukijoitteni iloksi, julkaista muutaman kasvokuvan blogini huippuhetkistä. Tunnistatko, millaisissa tilanteissa ne on otettu? :) En lupaa, että kasvokuvat jäävät vakioksi, sillä bloggailu on huomattavasti helpompaa ilman niitä. Lisäksi tunnustan, että ovathan nuo tämän postauksen kuvat sellaisia, joista itse pidän eivätkä ehkä koko totuus olemuksestani. Osa kuvista on jo vanhoja kuten hiustyylin vaihtelevuudestakin voi päätellä :D

Ajattelin myös järjestää pitkästä aikaa arvonnan. Käväisin Keski-Suomen visitiillä Suomen parhaassa paperikaupassa, Harjun Paperissa ostoksilla teitä varten. Kyseistä kivijalkamyymälästä löytyy Suomen hulppein joulukalenterivalikoima. On muumia, 50-luvun kalenterien näköispanoksia, traditionaalisia saksalaisia kalentereita, kolmiulotteisia yms. Ihan oikeasti, vaihtoehtoja on varmaankin sata! Lisäksi Harjun Paperista löytää aivan ihania kortteja ja sisustustuotteita monenlaiseen makuun.


Arvon teidän lukijoiden kesken kaksi Harjun Paperista ostamaani kalenteria, sillä kaiken edellä mainitun ohella rakastan myös joulua ja haluan tuottaa iloita mieltä sekä tukea suomalaista yrittäjyyttä. Voit osallistua arvontaan kertomalla muutamalla lauseella jotakin itsestäsi: kuka olet, mikä sinua inspiroi, mitä teet tai kauanko olet lukenut tätä blogia? Saat ihan itse päättää, mitä haluat paljastaa:) Minä olen kertonut teille aika paljonkin itsestäni, joten olisi mielenkiintoista saada edes aavistus siitä, mitä siellä ruudun toisella puolella on :)

Vastausaikaa on viikon verran. Kerron voittajat ensi torstaina 26.11., jotta ehdin postittaa kalenterit onnekkaille vielä kuun vaihtumista :)

Eipä muuta kuin arpaonnea kaikille ja mukavaa viikonjatkoa!

Ps. Torstaina 19.11 klo 00.00-24.00 Vintageija`s verkkokaupassa kaikki näkyvissä olevat tuotteet -50% koodilla: SYNTTÄRI2 (yli 30 euron tilaukset). HUOM! Näillä ALE-tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.

33 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Jouluhullun pitää osallistua! Olen Hopeapeilin Elina ja löysin blogisi muutama vuosi sitten, kun googlasin tietoa Evergreen Garderobista. Sama kotikaupunki ja kiinnostus vintageen saivat jäämään lukijaksi, ja ollaanhan me jotain yhteistäkin jo ehditty matkan varrella tekemään.
Olen vapaa toimittaja ja tietokirjailija, ikuinen vintagetyttö, pohjoissuomalaissyntyinen turkulainen, sekavan ja mukavan perheen jäsenenä vaimo/äiti/äitipuoli ja tänään poikkeuksellisesti myös opettaja, koska menen vetämään erästä lyhytkurssia yliopistolle. Niin ja jouluhullu olen, sanoinko jo?

T.K.O kirjoitti...

Olen lukenut blogiasi aika kauan, muutin muutamia vuosia sitten Turkuun ja etsin silloin Turku aiheisia blogeja, joista saisi vinkkejä uuteen kotikaupunkiin. Kasvottomat kuvat eivät häirinneet. Arvonnassa mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Olen Hanna, blogiasi olen lukenut jo vuosia, en muista miten tai milloin löysin blogisi. Tykkään seurata kasvottomia blogeja, minulle kasvottomuus ei ole ongelma ollenkaan, teksti on minulle tärkein sisältö blogissa. Olin juuri tehnyt raskaustestin kun kerroit Alvarin odotuksesta, joten tähän elämäntilanteeseen liittyviä postauksia on ollut kiva lukea. Opettajuus kiinnostaa myös, se kulkee meillä suvussa ja miehestänikin tuli aineenopettaja. Minä olen ammatiltani puheterapeutti, äitiysvapaan ratoksi hain ja pääsin opiskelemaan erityispedagogiikkaa, opinnot jatkuvat työn ohella kun palaan pian sorvin ääreen. Minustakin siis tulee kuitenkin vielä ope, vaikka pitkään olin sitä vastaan. Kriittinen kuluttaminen on myös minulle tärkeää, joten kaikin puolin blogisi palvelee minua hyvin! Historiasta en tosin ole erityisen kiinnostunut, mutta yleissivistuksen nimissä tämänkin aihepiirin postaukset olen lukenut mielenkiinnolla. Meidän joulukalenterihankinnat hoituvat jouluhullun äitini toimesta, joten en osallistu arvontaan, mutta halusin kuitenkin kommentoida:)

HannaM kirjoitti...

Hei Tilda! Kiva nähdä kasvosi, vaikka se ei mitenkään väittämätöntä olekaan. Kirjoitustyylisi ja -aiheesi ovat saaneet minut lukemaan blogiasi jo vuosia. Olen 25-vuotias opiskelija (Tampereen ylipisto), enkä ole tainnut kaikkina näinä vuosina kovin montaa kertaa kommentoida mitään. Hiljaisesti kuitenkin seurannut ja myötäelänyt mukanasi.

lotta.rauhala@gmail.com kirjoitti...

Hei olen Lotta, äippälomalla oleva historianopettaja. Me ei olla vielä tavattu, mutta luultavimmin tavataan vielä, koska muutin Turun seudulle. Lupaan tulla tervehtimään sitten ihan kasvokkain :) Olen seurannut blogiasi monta vuotta ja elänyt itse samoja elämänvaiheita siinä sivussa. Asun rintamamiestalossa ja viime kesänä innostuin perunankasvatuksesta omalla pihalla :D Haaveilen veneilykesistä perheen kanssa ja hissanopen virasta Turussa. Tällä hetkellä olen tosin tyytyväisenä 2v:n ja 2kk ikäisten tyttöjen kanssa kotona. Osallistun arvontaan!

Kutri kirjoitti...

Hei kaunis Tilda! mInä olen Kutri eli Katriina, ja minut tunnetkin blogistani.
Mä en ole kauheasti stressannut sun kasvottomuudesta, mutta kun näin sut lehtiartikkelissa niin jotenkin ajattelin, että voisit blogata kasvoillakin. Ja IHANAA, että teet niin ainakin tänään, nää KAIKKI kuvat on monin verroin parempia kuin aiemmin, sillä nyt vasta oikein näkee ja tajuaa, miten paljon ne kasvojen päälle lätkäistyt sydämet syö niitä kuvia. Ja miten turhaan! Sä aivan säteilet valoa!
Ja osallistun arvontaan, totta kai!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olen Anne ja olen seurannut blogiasi ainakin kaksi vuotta "löydettyäni" sen, sekä tietenkin lukenut myös vanhemmat postaukset. Olen myös kiinnostunut vanhoista tavaroista ja vanhanaikaisesta tyylistä pukeutumisessa. Vältän myös turhaa kuluttamista ja rahaa käytän mieluummin elämyksiin, esim. matkoihin, konsertteihin, teatteriin ja en sellaisiin juttuihin.
Arvontapalkintosi on tosi kiva ja vietä ajankohtainenkin

Kristen - Mustat Ballerinat kirjoitti...

Heipähei! Blogimaailmassa minut tunnetaan nimellä Kristen. Asun Helsingissä ratikkakiskojen varrella, mutta sydämeltäni olen ikuinen maalaistyttö. Muistelisin, että olisin alunperin törmännyt blogiisi jo sen melko alkuvaiheessa. Vuosien varrella olen seuraillut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti ja aina välillä käyn kurkkimassa mitä täällä on meneillään. :) Seuraan blogiasi erityisesti "kulutustottumustesi" kannalta. On nimittäin mukavaa vaihtelua lukea tyylipainotteista blogia, jossa päivän asujen perustana on jotain muuta kuin jokaviikkoiset ketjuliikeostokset. Yritän itse myös suosia kierrätystä ja suomalaisia pikkuputiikkeja omien ostosteni teossa.

Äni kirjoitti...

Vau, olipas ylläri nähdä täällä kasvokuviasi! Kiva kun päätit ainakin tänään niin, vaikka mielestäni ne sydämellisetkin kuvat on olleet ihan yhtä kauniita. Mutta kyllähän tämä uteliaan mieltä palkitsi. ;D

Mähän olen seurannut sua jo vuosia, vuosia. Ensin hääsuunnittelujen merkeissä, mutta pian koukutuin kaikkiin aiheisiisi. Uskoisin että vielä tunnistat nimimerkkini, vaikken ole aikoihin taas kommentoinutkaan. Yhä silti luen kaikki postauksesi innolla. Uutena uutisena voinen kertoa, että kolmas lapsemme syntyi kesän lopulla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei.
Olen seuraillut blogiasi pari vuotta. Olen ope (js 3lapsen äiti) myös ja löysin blogisi kun googletin työlaukkua. ☺
Pidän tyylistäsi kirjoittaa, ajatuksistasi ja kuvistasi.
Olen muuten opiskeluaikana asunut Harjun Paperin talossa, mutta eipä tullut silloin useinkaan siellä käytyä...
Toivottavasti jatkat vielä pitkään blogin kirjoittamista, sillä sitä on kiva lukea arjen keskellä.
Mukavaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi! 😊

Anonyymi kirjoitti...

Löysin blogisi aivan äsken. Ja ihastuin. <3 ihanaa luettavaa. Jään varmasti seurailemaan. Haaveilen nyt, että pääsisin vierailulle tuonne Harjun Paperiin. Muistan tarkalleen missä se sijaitsee. Pikkutyttönä tuli usein kuljettua sen ohi äidin kanssa. Nykyisin olen lapin tyttö. Rakastan postikortteja ja joulukalentereita. Tuollainen puoti oli oikea aarreaitta. Ihanaa joulunodotusta! :) -Anna annas_pepparkakor@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tilda, olen lukenut blogiasi jo usean vuoden ajan ja seurannut sinun ja perheesi elämää täältä pääkaupunkiseudulta käsin tosin itsekin Turussa paljon piipahtaen, on ollut niin ilo ja välillä suru kulkea matkassasi, niinkuin elämässä aina ne kulkevat käsi kädessä, kokemuksiasi tällälailla lukijana jakaen, kasvoillla tai ilman-itse en siinä näe sen tärkeyttä- sanat ja teksti kuvia unohtamatta ovat minulle merkityksellistä, itse työskentelen koulussa tosin toisessa työtehtävässä mutta jakaen saman työmaailman kanssasi, nauttien edelleen niin arjen/ kulttuurin kuin pohdintojen ja erityisesti rakkaan vintagen maailman jakamisesta, jatkan lukijana kanssasi yhteistä matkaa, joulunodotusta sinulle ja perheellesi,HeidiS, heidinluukku@netti.fi

Talvikki kirjoitti...

Hei! Olen lukenut blogiasi jo muutaman vuoden. Tunnen jonkinlaista sielunsisaruutta kanssasi, vaikka olen aivan eri ikäluokan ihminen kuin sinä, enkä ole sinua koskaan tavannut. Pidän kirjoitustyylistäsi, kirjoitat kaunista kieltä. Itse olen isäni tytär, mieheni vaimo, lasteni äiti, vävyni anoppi, pikkukaupunkilainen keski-ikäinen työssäkäyvä itsenäinen nainen. Nainen, jolle elämänkoulu ei ole ollut kovin ankara, mutta tarpeeksi kova koulu, jotta on voinut huomata, että ruusuilla tanssiessa saattaa piikki pistää.
Pidän perinteistä. Myös joulua vietetään pitkälti vanhojen perinteiden mukaan ja toivon, että ne siirtyvät myös lapsieni perheeseen. Ainahan matkan varrelta tarttuu jotain mukaan, mutta niinhän ne perinteet ovat aina muuttuneet.
Hyvää joulun odotusta.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen Elina. Historian ikuisuusopiskelija, nautiskelija, kokemusten ja elämysten keräilijä. Rakastan kaikkea kaunista, vanhaa ja inspiroivaa. Minussakin asuu pieni vastarannankiiski. En edes muista, kauanko olen lukenut blogiasi. Pidän kirjoitustyylistäsi, persoonastasi ja siitä, kuinka yhdistelet vakavampia ja kepeitä aiheita. Jouluhulluna osallistuisin mielelläni arvontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minä olen Suvi. Maalta lähtöisin olevan turkulaistunut kolmekymppinen. Olen löytänyt sinun blogisi vuosia sitten Tyylitellen-blogin kautta, ja siitä asti olen lukenut ja seurannut. Olen ammatiltani biologi vaikkakin nyttemmin lääkealalla. Rakastan kauniita asioita ja esineitä, vanhoja tavaroita ja vaatteita. Blogisi on inspiraationlähde ja ihailen tyyliäsi! :)

Mukavaa loppuvuotta ja joulunaikaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olen kolmenkympin puolessa välissä, kahden pienen pojan äiti, ex-turkulainen, matkailua opiskellut, mutta nyt töissä ihan toisella alalla. Olen lukenut blogiasi aina häistäsi alkaen. Niitä juhlittiin minulle tutuissa maisemissa. Sen jälkeen olen pysynyt uskollisesti mukana, vaikka kommentoinutkin laiskasti. Kasvottomuus ei ole minua häirinnyt ja muistan monet postauksen kuvat. Olen ollut iloinen, kun olet palannut aina pienien taukojen jälkeen blogin pariin. Toivonkin sinun jatkavan, miten vaan elämäntilanteesi antaa periksi. Tunnelmallista joulun odotusta. T: Maaru

Anonyymi kirjoitti...

HEI

Olen Marjo 54v ja voisin olla vaikka äitisi. Löysin blogisi monta vuotta sitten kun innostuin ompelemaan. Ja Tilda oli kovasti in! Ihastuin tapaasi kirjoittaa ja siitä asti olen käynyt kurkkimassa kuulumisiasi. Blogikuvana oli silloin muistaakseni kuva Ahvenanmaalta tai jostain linnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen Leena ja olen seurannut blogiasi ainakin kaksi vuotta. Meitä yhdistää turkulaisuus ja rakkaus vanhoihin tavaroihin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mukavasta, hyvin kirjoitetusta blogista! Löysin blogisi pari vuotta sitten etsiessäni vintagevinkkejä Turun retkeä varten. Minäkin olen opettaja ja kiinnostunut vintagesta, taiteesta, kulttuurista ja sisustuksesta, kotoisin Uudeltamaalta. Pohdintojasi on kiva lukea ja aiheiden kirjo on sopivan monipuolinen! Tunnelmallista joulunodotusta! T. Rea

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Olen Anne-Mari ja päädyin blogiisi muistaakseni kuutisen vuotta sitten kun etsin hääpukuvinkkejä. Blogisi on ensimmäisiä, joita olen ruvennut seuraamaan. Pidän tyylistäsi sekä kirjoittamisessa, pukeutumisessa että sisustuksessa. Vauvakuumeilu aikaan tekstisi koskettivat erityisesti ja nykyään vuoden vanhan tytön äitinä on kiva seurata taaperon kuulumisia. Mukavaa joulunaikaa! A-M

Anonyymi kirjoitti...

Moi, Tilda! Löysin blogisi jokunen vuosi sitten yliopisto-opintojeni ollessa loppusuoralla. Olin juuri siirtymässä työelämään - äidinkielen opettajaksi - ja etsiskelin vertaistukea opeblogeista. Sinun blogisi koukutti heti ja olen lukenut tekstejäsi mielenkiinnolla varmaankin nelisen vuotta. Olen lukenut säännöllisesti blogiasi kuitenkaan koskaan kommentoimatta. Nyt teki mieli jättää jälki. Minusta kirjoitustyylisi on lämmin, rehellinen ja ihana, ja alkuaikoina tykkäsin erityisesti päivän työasuista ja koulupohdinnoista. Ilman kasvoja bloggaaminen on ollut minusta ihan hyvä ja ymmärrettävä ratkaisu, olen itsekin huomannut varovani somekäyttäytymistäni ammattini takia. Kuitenkin oli oikein kiva, että laitoit kasvokuvia tällä kertaa! Todella kauniita ja onnellisen näköisiä kuvia.

Samastuin jotenkin sinuun jo heti alussa, sillä meitä yhdistää ainakin opettajuus, vaaleat hiukset, siniset silmät, silmälasit ja Jyväskylä. :) Lisäksi on ollut mukava lueskella matkaasi äidiksi, ja tällä hetkellä odottelen itse esikoistani. Tuntuu, että blogistasi on aina löytynyt jotakin kuhunkin elämäntilanteeseen sopivaa. Arvontaan en tällä kertaa osallistu, sillä sain nyt kipinän käydä kurkkaamassa Harjun Paperin kaikki joulukalenterit! :D Tuo ihana putiikki löytyy sopivasti kotikaupungista. Tunnelmallista joulun odotusta!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen Salla ja olen lukenut blogia siitä lähtien kun kerroit, että sulla on blogi. Eli tosi kauan. Oletan, et kerroit mulle, sillä miten muuten tänne olisin eksynyt? Enää en muista.

Minua inspiroi haaveilu ja muuttaminen. Nyt työskentelen erityisopettajana Hämeessä, saa nähdä kuinka kauan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen Elina, kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Nuorempi lapsi on vasta parikuinen, joten olen tällä hetkellä kotona lasten kanssa. Löysin blogisi muistaakseni viitisen vuotta sitten, kun järjestelin häitämme. Eksyin jotenkin hääpukuasi koskevaan postaukseen. Jäin lukijaksi, kun totesin blogisi hyvällä tavalla vähän erilaiseksi, kuin muut seuraamani blogit. Minusta on kiva, ettei postauksissa aina esitellä uusia vaatteita tai muita tuotteita, vaan kirjoittelet vaihtelevasti eri aiheista. Ja tietysti itsekin äitinä lapsiperheen kuulumiset kiinnostaa aina.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen Kati, kolmekymppinen nykyään lappilainen. Työkseni pyörittelen numeroita. Jonkinlainen kipupisteeni on edelleen kesken oleva graduni, tähän tuskaan olen blogistasi löytänyt lohtua. Blogiasi olen lukenut vuosia, tarkkaan en edes muista kuinka pitkään. Blogissasi viehättävät myös mekot ja vanhat tavarat. Ja haihattelematon tyyli kirjoittaa. Kivaa joulunodotusta!

Miikku kirjoitti...

Olen Miikku. Suurperheen äiti keski-suomesta. Blogiasi olen seurannut jo useamman vuoden. En edes enää muista mistä tänne eka kertaa löysin. Tykkään pukeutumistyylistäsi. Siksi kai aikanaan jäin seuraamaan. Nykyään lapsiaiheetkin tietty kiinnosta. Mukavan erilainen blogi:)

Anonyymi kirjoitti...

Olen Mari, äitiyslomalla oleva ope, joka on opiskellut pääaineena historiaa. Ei varmaan tarvitse kertoa enempää syitä siihen, miksi palaan aina uudelleen blogisi pariin ☺ kasvottomuus ei ole häirinnyt, vaan tärkeintä on ollut sisältö. Mukana arvonnassa ollaan!
Mari

Anonyymi kirjoitti...

Olen tainnut lukea tätä aika alusta asti, sillä vinkkasit itse blogistasi. Nykyään on tosin lukemisessa välillä taukoja, ja olikin yllätys nähdä sinut täällä kera kasvokuvien! Minua inspiroi uuden oppiminen ja kiinnostava työni.

Onko teillä on myös partiolaisten adventtikalenteri? Sehän on muuten aivan eri asia kuin joulukalenteri, sillä siitä saa avata ensimmäisen luukun jo 1. adventtina, joka on tänä vuonna jo marraskuun puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Olen lukenut blogiasi pitkään, mutta harvemmin olen kommentoinut. En muista, kuinka päädyin lukijaksesi. Epäilen, että pukeutumistyylilläsi on ollut varmasti osuutta asiaan. Kirjoituksesi ovat olleet kaikin puolin kiinnostavia. Blogisi kirjoituksista minua inspiroivat etenkin sisustus-ja asujutut. Tyylisi erottuu sopivasti muista, eikä blogisi kasvottomuus ole häirinnyt lainkaan. Olen itse kotoisin toiselta puolelta Suomea, mutta Turku-aiheiset jutut kiinnostavat myös.Keskiaikaiset markkinat ovat saaneet minut vierailemaan Turussa useampaan kertaan. Kiitos, että olet jaksanut kirjoitella iloksemme ja hyvää joulun odotusta koko perheellesi.

Ystävällisin terveisin: Hoo

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Olen Elina, kahden, pian kolmannen lapsen äiti Satakunnasta. Olen seurannut blogiasi ainakin 5 vuotta. Olen opiskellut Jyväksylässä, joten Harjun paperi on minulle tuttu. Olen kommentoinut muutaman kerran blogiasi anonyymisti ja lähettänyt muutaman kerran sähköpostia. Yleensä olen innostunut kommentoimaan, kun olet postannut entisöinnistä. Se on ollut mieluisa harrastukseni useammman vuoden ajan (ei valitettavasti enää niin aktiviisesti elämässäni läsnä). Sinulla on hieno blogi, josta en luovu niin kauan kuin jaksat kirjoittaa. Kasvottomuutesi ei ole myöskään minua koskaan häirinnyt (tosin olen nähnyt ne aiemmin vaatteita ja kierrätystä käsittelevässä jutussa, joka julkaistiin myös Satakunnan Kansassa. Hyvää joulun aikaa sinulle ja perheellesi,
arvonnassa mukana olin Porin-Elina.

ann kirjoitti...

Hei,

Olen Annukka ja päädyin blogiisi opettajana urani alussa n.4-5 vuotta sitten. Muutettuani Turkuun blogi tuli entistäkin kiinnostavammaksi.
Annukka

Anonyymi kirjoitti...

Moi, olen lukenut blogiasi jo vuosia, kenties alusta lähtien. Opiskelin silloin Turussa, joten oli kivaa lukea saman kaupungin juttuja. Muutin sittemmin töiden perässä muualle Suomeen, mutta nyt olen jälleen palannut Turkuun, joten tutut elementit on taas kohdillaan :) Kiinnostuin blogistasi myös, koska kirjoitat todella hyvin, ajatuksen kanssa. Lisäksi sinussa on särmää, etkä ole sellainen sieluton pintaliitoinen nukkeblogi, joita olen joskus erehtynyt vilkaisemaan.
Minulla on kaksi lasta, joten äitiyteen, lapsiin jne liittyvät asiat blogissasi ovat myös koskettaneet minua.
Olen aivan eri alalla kuin sinä, mutta koulumaailma kiinnostaa, joten niitä juttuja olen myös kiinnostuksella lukenut. Oikeastaan enemmänkin kiinnostaisi tietää, mitä nykyään kouluissa tehdään, miten opettaja kokee luokan eri persoonat, opetuksen jne. Itselläni on jokseenkin ristiriitaisia muistoja omilta kouluajoilta, ehkä siksi toivoisi nyt asioiden olevan paremmin :)
Kasvottomuus ei ole lopulta minua häirinnyt. Jotenkin se on jo ollut tämän blogin tunnusmerkki, joten siihen on tottunut. Oikeastaan virkistävän erilaista, kun kuvatulva nykyään on ihan mahdoton. Hyviä kuvia nuo kuitenkin ovat ja tietysti tuovat ihan eri tunnelman kun sydänpeitot puuttuvat.

V kirjoitti...

Hei,
Olen 34-vuotias suomenruotsalainen nainen Turusta. Olen lukenut blogiasi kauan. Et vielä opiskellut opoksi, kun aloitin lukea blogiasi. Muistan, miten jäin koukkuun kun sen löysin. Olin lapsuuden kodissani ja luin useita tunteja. Luin jokaisen postauksen, ihan blogin alkuun asti! :) Sinulla on todella kiva tapa kirjoittaa ja blogissasi on ollut todella paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Tuntuu siltä, että olet AITO ihminen :)

Opettajajutuista on ollut todella kiva lukea, vaikka itse en ole opettaja. Olen sosiaali-alalla töissä ja käyn aina silloin tällöin kirppareilla. Ihana kirppiksestä tykkäsin paljon!


Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Olen Lotta, 37-vuotias tutkija-opettaja, ja olen lukenut blogiasi puolitoista vuotta, aina välillä kommentoidenkin. Löysin sen Kierrätyskeijut-tempausta googlettaessani. Turkulaisuus, rakkaus historiaan ja ammatilliset pohdinnat ovat aina kiinnostaneet, kauniiden vaatteiden esittelyn ohella. Mukava on tällä kertaa nähdä näitä kasvokuviakin! Hyvää joulun odotusta!