lauantai 3. tammikuuta 2015

Talvikauden sacher


Tervehdys ja oikein hyvää uutta vuotta 2015!

Vauvaperheen arki on heittänyt jälleen muutaman kerran kuperkeikkaa ja aikomukseni julkaista tämä seuraava postaus ennen joulua (ja ennen uutta vuottakaan) ei oikein toteutunut. Parempi kuitenkin myöhään kuin milloinkaan; vaikka ensi jouluksi, sillä nyt taitaa monella olla jo vihersmoothiekausi meneillään :) Resepti toimii toki myös muina vuoden aikoina, jos ei mikään kalorinlaskija ole.



Kuten olen jo useamman kerran todennut, en ole mikään mestarikokki. Poropeukaloisuus taitaa olla kuitenkin hieman tahdonalainen valinta, sillä leivon joka vuosi vuoden loppupuolen juhlallisuuksiin sacherkakun äitini reseptillä. Osaan siis jos haluan, ja mulle joulua tai uutta vuotta ei taida tulla ilman tätä täydellisen makuista suklaakakkua ja sacherhan ei ole vissiin kakuista niitä helpoimpia tehdä ;) 

Korostan, että oma sacherini ei ole mikään autenttinen itävaltalainen, sillä se sisältää runsaasti aprikoosisosetta ja on huomattavasti kosteampi kuin alkuperäinen klassikko. Tykkään tästä omasta versiostani kuitenkin kuin hullu puurosta ja kun lopulta pääsin maistamaan esikuvaa, olin jopa melko pettynyt. No toisaalta on helpottavaa, että tätä suosikki on tämä oma, sillä klassikon resepti taitaa olla aika tarkoin vartioitu :)


Sacher-kakku

2 annosta = 1 iso ja 1 pieni kakku, esim kakkuvuoat halkaisijaltaan 22 cm ja 26 cm

yksinkertainen annos:

150 g voita
150 g taloussuklaata
1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
5 keltuaista
5 valkuaista
½ sokeria

väliin:

1 ½ dl aprikoosisosetta (n.400-500 g kuivattuja aprikooseja keitettyä ja soseutettua). Mitä enemmän sosetta ja useammassa kerroksessa, sen parempi!

kuorrutus:

1 dl vahvaa kahvia
2 dl tomusokeria
200 g taloussuklaata

 valmistus

-          sulata voi ja suklaa vesihauteessa pienessä lämmössä
 -          kuivat aineet sekoitetaan keskenään



-          vatkaa valkuaiset ja sokeri(1/2 dl) kovaksi vaahdoksi (huom! tämä vaahto on hyvä tehdä ensiksi, sillä siihen EI SAA joutua yhtään keltuaista!)


-          vatkaa sokeri (1 dl) ja keltuaiset hyväksi vaahdoksi

-          sekoita keltuaisvaahtoon varovaisesti jauhoseos (siivilän läpi), jäähdytetty voisuklaaseos, ja viimeiseksi valkuaisvaahto nostelemalla!


-          kaada taikina pyöreään tasapohjaiseen voideltuun ja jauhotettuun vuokaan



-          paistetaan 175 astetta n. 60 min
-          kumoa kakku vähän jäähtyneenä
-          halkaise se ja levitä aprikoosisose väliin


-          keitä vahvaa kahvia ja tomusokeria ja suklaata kunnes seos on sakeaa (Testaa tipauttamalla pisara kuorrutetta vesikuppiin. Kuorutteen tulee jähmettyä ja tippua kuin kivi kupin pohjalle).


-          kuorruta kakku välittömästi

-          tarjoa kermavaahdon kanssa

Jos joskus erehdyt tätä respetiä kokeilemaan, niin palaapa kertomaan, että tykkäsitkö. Melkein veikkaan, että tykkäsit!




Ihanaa, parempaa uutta vuotta kaikille!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin näyttää erinomaiselta. Millaista tuo aprikoosisose on? onko se hilloa vai itse keitettyä sosetta vai onko sen niin väliä?

Vakkari

piikkipaatsama kirjoitti...

Oi, näyttääpä hyvältä. Yhdyn edellisen kommentoijan kysymykseen aprikoosisoseesta. ...ja huolimatta tammikuun maltillisesta syömisestä, taidanpa kuitenkin kokeilla tätä piakkoin.

Turun Tilda kirjoitti...

vakkari: Hei, hyvä kysymys! Tarkennuksena siis, että olen aina keitettänyt ja soseuttanut sen. Oliskohan n. 300-400 grammaa aprikoosia hyvä määrä.

Piikkipaatsama: kOkeile ihmeessä! tarkennus asiaa on tuossa ylhäällä :)

Vaula kirjoitti...

Ei siihen mennytkään kuin kolme vuotta ennen kuin sain aikaan leipoa tätä. :D Oli todella hyvää, vaikka laitoinkin täytteeksi pakastimesta löytynyttä raparperi-porkkanahilloketta. Mokasin myös sen verran että sekoitin desin sokeria jauhojen kanssa kun en tajunnut että se piti säästää munavaahtoon. Tein sitten vaahdon puolella desillä ja se onnistui niinkin. Kuorrutetta tuli aika rutkasti yhtä kakkua varten. Kiitos vielä ohjeesta!