lauantai 27. joulukuuta 2014

Mummilassa


Tervehdys ja hyviä joulunvälipäiviä!

Vaikka todellinen joulu syntyy sydämessä, olen aina onnellinen jos pääsen lapsuudenkotiini joulun tienoilla. Tärkeintä on tietysti läheisten seura, mutta nautin täysin siemauksin mummilan joulutunnelmasta. Jos jossain, niin erityisesti jouluisen tunnelman ja muutenkin sisustamisessa äitini on mielestäni taitava. 


Äidille on myös erittäin helppoa hankkia sisustusaiheisia joululahjoja. Makumme on niin samanlainen, että pettymyksiä ei ole tainnut tulla tai sitten äiti osaa fuskata tosi taitavasti ;) Tällä kertaa äiti sai lahjaksi Pentikin koristeellisen lyhdyn.

 Äiti tykkää yhdistää sisustuksessaan vanhaa ja uutta - kuulostaako tutulta? Siro sohvakalusto on 40-luvulta isovanhempieni kodista ja päällystetty aina kerran 15-20 vuodessa. Varsinkin vanhemmat ihmiset kehuvat, kuinka ryhdikkäissä nojatuoleissa mukava istua. Taidettiin pulakaudella osata vähän paremmin tuo huonekalujen valmistus kuin nykyään...


Toinen yhdistävä tyylielementti on tunnelmavalojen runsaus. Hämäränhyssyssä on ihanaa! Aaltomainen takka on äidin itse suunnittelema. Vuosien varrella tiilipinta sai vaalean rappauksen ylleen.


 Lapsuudessani meillä oli aina kaksi kuusta - olohuoneessa isompi olkikoristeineen ja amerikkalainen tilpehöörikuusi värikkäine valoineen lastenhuoneessa. Myöhemmin olohuoneen olkikoristeet ovat vaihtuneet kultaisiin. Kulta, valkea ja hopea taitavat olla muutenkin mummilan joulukoristeissa nykyään in.

Kiitoksia mummille kuvausluvasta ja tervetuloa muutenkin tyttäresi blogin lukijakuntaan ;) Eihän siinä mennyt kuin kuusi vuotta ennen kuin uskalsin asian paljastaa. Seuraavaksi on (ehkä) anopin vuoro :)

Seuraavaksi sitten se sacher-postaus uudenvuoden juhlien inspikseksi! Kuulemiin!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä kaunis koti! :)

Kutri kirjoitti...

Kävin täällä jo kerran aiemmin kadehtimassa näiden kuvien äärellä. Näkyy kyllä, mistä olet sisustussilmäsi perinyt! Ihan älyttömän kauniita näkymiä, äitisi voisi tulla stailaamaan meidänkin huushollin :-) Ihanaa alkanutta vuotta koko teidän perheelle!

Turun Tilda kirjoitti...

anonyymi: Kiitos äidin puolesta :)

Kutri: Ihanaa utta vuotta sinnekin :) Ehkäpä äiti alkaa eläkepäivillään stailaajaksi. Otetaan yhteyttä mummomafiaan, ottasivatko he vielä neljännen jäsenen riveihinsä ;)