tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tilda vinkkaa: Pilipalipaja


Tiistaista!

Eilen kerroin uudesta sohvapöydästämme, ja nyt on aika paljastaa, millaisesta inspiroivasta putiikista sen löysimme.

Littoisissa, osoitteessa Vanha Littoistentie 63, sijaitsee aivan ihana käytetyn tavaran liike nimeltään Pilipalipaja. Liikkeen toimintaperiaate on pelastaa joillekin muille arvotonta, mutta toisille kallisarvoista vanhaa tavaraa. Kuten jo kerroin, on Pilipalipajan pihapiiri näkemisen arvoinen. Siellä on muun muassa aivan ihania ikkunanpokia, joita mekin hankimme valokuvien kehystämistä varten. Huomioni kiinnittui myös nyt niin muodikkaisiin puulaatikoihin, joita liikkeessä oli hyvä määrä.



Varsinkin puutarhan sisustamista silmällä pitäen putiikin valikoimissa on mieletön valikoima erilaisia "romurautaesineitä", kuten aidosti vanhoja sinkkisoikkoja ja -ämpäreitä, vanhoja hieman ruostuneita työkaluja ja erilaisia koukkuja. Ylipäätään paikka on aarreaitta sellaisille, joilla on mielikuvitusta ja jotka tykkäävät tuunata.



Pilipalipajassa myydään nimenoman suomalaisia vanhoja esineitä, ei sitä joka myymälän ikkunoista ja ovista tursuavaa tanskalaista kalliin hintaista sisustustavaraa. Pilipalipajan hinnat ovat varsin kohtuulliset! Itse ostimme sohvapöydän lisäksi kaksi rustiikkista lautaa ( 5 e / kpl) olohuoneen valokuvahyllyä varten, vanhan sinkkiiämpärin (7e), ikkunanpokat maksoivat muistaakseni 5e, 7 e ja hienoin, jossa oli yhä lasiruudut 15 e. Puulaatikot lähtevät alle kympillä.

Pilipalipajan henkilökunta tuunaa itsekin tuotteita asiakkaiden toivomusten mukaisesti ja putiikin Facebook-sivuja seurailemalla saa tietoa tulevista huutokaupoista. Pilipalipajalla ei ole toistaiseksi omia kotisivuja, mutta sellaiset ovat kuulema tekeillä.

Sanoisin, että eräs tyhjiö on Turun seudulla nyt täytetty. Käykääpä tsekkaamassa liike :)

3 kommenttia:

Petriina kirjoitti...

Käydään varmasti ! Kiitos vinkistä. :))

Meri kirjoitti...

Puulaatikko on ollut haaveissa jo pitkään. Toivottavasti niitä on vielä perjantaina, kun ehdin käymään Pilipalipajaan (ihana nimi).

Turun Tilda kirjoitti...

Petriina: Sinunlaisesi tuunaaja löytää varmaan kaikea hauskaa sieltä ;)

Meri: Puulaatikot eivät ehkä aivan samanlaisia kuin joissakin muissa liikkeissä, mutta ihan kivoja versioita sielläkin oli!