perjantai 4. tammikuuta 2013

Tilda vinkkaa: Retrobot

Hei taas!

Muutaman päivän takainen city-visiitti poikii nyt toisenkin shoppailuvinkin.  Muistatteko vielä tämän mekkosen?


Löysin klänningin pari kuukautta sitten liikkeestä nimeltä Retrobot. Kyseessä on Turun vintage- ja second hand-genren uusimpia tulokkaita. Rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevaa putiikkia pitää kolme söpöistä naista - Mertta, Ioanna ja Annu, joista kaksi jälkimmäistä pyörittivät muutama vuosi sitten Bossaliina-nimistä kahvilaa.


Retrobotin liikeideana on tarjota hyvällä sijainnilla kierrätysmuotia ja liikeen pitäjät toivovat tavoittavansa myös sellaisia asiakkaita, jotka eivät muuten varsinaisia kirpputoreja jaksa koluta.


"Mööh", sanoi Moos (eli Retrobotin maskotti Hirvi).


Vinkeän tunnelman (kahden kuuntelukerran perusteella miellyttävän ja liikkeen henkeen hyvin istuvan taustamusiikin, tarjoillun vihreän teen ja retro-henkisen sisustuksen) ohella Retrobotin valikoimiin kuuluu hartaasti valikoituja uudempia vaatteita sekä koko joukko vintage-löydöiksi luokiteltavia asusteita ja vaatteita. Retroa kotoilua harrastava taasen voi löytää jonkin sisustuksellisen helmen.


Putiikilla on myös erinomainen käytäntö houkutella uusia asiakkaita - kun kerää viisi leimaa (yhden saa 15 euron ostoksesta), saa kuudennen ostoksen yhteydessä 10 euron alen! Mullapa on mekkosesta jo kaksi leimaa hankittuna ;)


Vierailumme aikaan tiskin takana hymyili Mertta.


Käypä tutustumassa liikkeen valikoimiin! Retrobot on avoinna  ma–pe 12–19 ja la 12–18. Se sijaitsee osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 24, Turku.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

Petriina kirjoitti...

Voi vitsi, tuonnekin on tietysti päästävä ! Hyviä nämä sinun ostospaikkavinkkisi, kiitos vain.

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitkö että heillä on myös blogi?
http://retrobotshop.blogspot.fi/

En olen vielä käynyt liikkeessä, mutta blogia olen lukenut. :)

Anna kirjoitti...

Kiitos näistä hyvistä vinkeistä, vielä kun joskus pääsisi Turkuun asti!

Anonyymi kirjoitti...

Jep! Kävin työmatkalla Naantalissa, ja palatessa oli vajaa tunti aikaa ennen junan lähtöä. Äkkiä lähdin katsastamaan, että onko aseman lähellä mitään kivaa kauppaa, ja Retrobottiin päädyin. Ostin pienen mustan kasarikäsilaukun, joka on ollut kovassa käytössä. Aika loppui kesken, kun olisi ollut niin paljon ihanaa vaatetta mitä olisi tehnyt mieli sovittaa. Jos Turkuun taasen tulen, niin ihan varmasti tuonne menen!