Bistro Julienne

Tervehdys jälleen!

Viimeisin viikonloppu kului monenlaisen mukavan merkeissä, mutta ehdottoman hienon aloituksen se sai jo perjantai-iltana, kun suuntasimme mieheni kanssa Turkuun ravintolaillalliselle.

Minulta oltiin aiemmin tiedustelu, haluaisinko tulla tutustumaan Bistro Julienneen, ja kertoa sitten illalliskokemuksesta blogissani. No, kukapa tällaisesta mahdollisuudesta voisi kieltäytyä! Vaihdoimme pitkän työpäivän jälkeen päälle vähän parempaa ja lähdimme miehen kanssa treffeille Turkuun :)

Bistro Julienne on siis Scandic-hotelli Julian ranskalaishenkinen ravintola. Se sijaitsee osoitteessa Eerikinkatu 4 eli tuttavallisemmin siinä talossa, jossa ennen oli elokuvateateri Julia. En ollut käynyt rakennuksessa useampaan vuoteen, joten hämmästyin kovasti muutosta - koko talo oli remontoitu ja hotellia laajennettu toisessa kerroksessa sijainneen elokuvateatterin tiloihin. Noissa vastaanottokerroksen tiloissa on myös Bistro Julienne. Illallistamisen ohella ravintolassa voi nauttia aamiaista ja lounasta. Mielestäni mahdollisten arkilounastajien kannattaakin huomioida Juliennen erinomainen sijainti lähellä Turun keskustan virastotaloja.

Mutta siihen omaan kokemukseemme: Saavuttuamme Julienneen vaikutuin todella paikan sisustuksesta. Mielestäni siinä yhdistyivät kivasti tietynlainen menneiden aikojen retro ja hotellimainen luksus. Erityisesti ihastuin ruokaryhmien yläpuolella oleviin valaisimiin. Täydet pisteet Julienne saa myös musiikista - se ei ollut sellaista ketjuravintoloiden perusjytää, vaan soittolista koostui hillityistä seurustelun taustalle sopivista jazz-vivahteista kappaleista. Ainut tunnelmaa ajoittain häiritsevä tekijä oli paikan avoimuus - hotellin vastaanottotiski ja lasten leikkipiste sijaitsevat vieressä, joten kerroksen muilta ääniltä ei voi täysin välttyä.

Sitten ruokaan! Valitsimme ruokalistalta sekä kanaa että punaista lihaa. Erityisesti mieheni tilaama Bistecca Fiorentina eli härän ulkofileepihvi vuohenjuustolla ja rucolalla oli todella maittava! Annoksiin kuului yksi lisäke. Päädyimme molemmat uuniperunaan & yrittismetanaan ja olimme tyytyväisiä. Kaiken kaikkiaan annokset olivat kooltaan runsaita ja höyryävän kuumia.  Ruokaa ei myöskään tarvinnut odotella liian pitkiä aikoja.

Tildalla oli muuten yllään uusi helmikaulus mekossa. Saatanpa tehdä siitä oman postauksen joskus tulevaisuudessa :)

Jälkiruuaksi mies otti pistaasijäätelöä. Minä puolestani valitsin lämpimän suklaafondantin kahvisiirapilla, vaniljajäätelöllä ja tuoreilla marjoilla. Tarjoilija kertoi, että ruokalistaa uusitaan aika ajoin. Toivottavasti Scandicin johtoporras jättää tämän jälkiruuan valikoimaan, sillä se oli taivaallisen hyvää!

Kaiken kaikkiaan Bistro Julienne oli positiivinen kokemus. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja palvelu sujuvaa. Ruokalistan annokset eivät ehkä olleet maailman kokeellisimpia, mutta se tuskin on ranskalaishenkisen keittön tarkoituskaan. Juliennen hintataso on hieman korkeampi kuin keskustan ketjuravintoloiden; pääruuat ovat hintahaarukaltaan 16-24 euroa. Mielestäni annosten laatu ja paikan rauhallisuus tekevät Bistro Juliennesta kuitenkin jatkossa varteenotettavan vaihtoehdon hälyisille massapaikoille.

Tutkimattomat ovat sanahakujen tiet...

 Perjantaista! 

Viikko on taas pulkassa - onneksi! Ei ollut nimittäin mikään elämäni paras työviikko, jos ei sitten ihan huonoinkaan. Asenteenani on alkusyksynä ollut lähinnä se, että duunia on elannokseen tehtävä sekä toisaaalta se, että otan ja pidän työn vain ihan työnä. Tietysti välillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista pientä piristävää, mutta missään euforisessa tilassa en enää lillu.

Sen sijaan näin viikonlopun koittaessa on oivallinen tilaisuus heittää aivot narikkaan. Se tapahtuu tietysti kertailemalla parhaimmistoa niistä sanayhdistelmistä, jolla blogiini on päädytty viimeisen puolen vuoden aikana.:

opettajat pukeutuvat tylsästi - Niinpä tietysti! Ja päädyit tietty sitten minun blogiini ;)

herra narttu site:blogspot.com - Minkähän alan teemablogi mahtaa olla kyseessä? Pitäisköhän kokeilla, josko tuolla päätyisi vaikka Herra Råtan sadomasokismia käsitteleville sivuille! Auts! Taisi jäädä hiirenhäntä rotanloukkuun! Voi viiksikarva!

maailman kaunein ja aurinkoisin paikka - Kiitos ja kumarrus! Välillä näin saattaa ollakin, kun katselen terassiltamme ilta-auringossa kylpevää laaksoa...

naapurin rouvan leveä lantio - Ja täältäkö sen sitten löytää? No, on  tietysti totta, että lantioni on hieman hartioitani leveämpi. Mutta mikä kumma niissä naapureissa aina mahtaa jaksaa viehättää?

opettajattaren alushousut - Hei apua! En ole kyllä puhunut alushousuista, en ihan varmasti! Tämä on jo pelottavaa...

paula koivuniemi suihkussa - Ok, Veijoa Hämeenlinnasta kiinnostaa varmasti, mutta miksi päädyit tänne? En ole laulaja enkä edes brunetti!

kaappi asuna - Ei kovin joustava vaate? Kannattaisiko tulla ulos?

eläkeläisten nainkuvia - Hei oikeesti! Nyt taidan laittaa silmät kiinni... Pidän mummoilusta (blogissani on sellainen kategoriakin), mutta en nyt ihan tuota ajatellut. Sinänsä, kun ajattelee iäkkäämmän väestönosan kokonaisvaltaista hyvinvointia, niin ehkäpä tuollaisellekin bisnekselle voisi olla kysyntää...

lomakohde rapistuu natsi - Tiedän paikan armahan - se on joissain Pohjois-Saksan rannikolla. Tämä ei ollut maksettu mainos ;) En saanut Göbbelsiltä lahjuksia; aavemaisen näköinen mesta :/

päärynä rinnat - ai tällaisiakin on?

turun tildamatkalla onnessa - jopa menee lyyriseksi... Ei eloni nyt noin ruusuista ole!

naisen anatomia -minun anatomiaani ei kyllä tässä blogissa nähdä!

eu salaliitto - Eli tarkoittaako tämä EU:n salaista rahoitusta velkaantuneelle Kreikalle vai sitä, että katolinen kirkko aikoo ottaa vallan koko Euroopassa, kun siinä lipussakin on neitsyt Marian tunnuksia?

oikeesti tilda!!! - Ai näin tylsä postaus? Ok, tämä olikin viimeinen :)

Eli tällaisia tälla kertaa. Ehkä hieman seksuaalisvirittäistä, vai kuinka analysoisitte? Edellistä samantapaista postausta voi muuten tutkailla täältä.

Mukavaa viikonloppua!

ihana (asu)päivä!

Tänään taas muistin kaksi syytä, miksi haluan olla opettaja: Ensinnäkin, oppilaat ovat ihania! Erityisen ihania ne ovat näköjään alakouluikäisinä; sen ikäiset ovat vain niin aitoja eivätkä vielä häpeile itseään. Ylipäätään vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen ovat heille tärkeitä!!

Toiseksi opettaja voi aina pukeutua kivasti! Vaikka sitten 50-luvun hieman reikäiseen mekkoon, jonka yläosaa voisi jossain vaiheessa pienentää. Alkuperäinen käyttäjä on ilmeisesti ollut rintavarustukseltaan aikamoinen Marilyn. ;)

Tänään mätsäsin tämän aidon fiftarimekon  "20-lukulaisiin" Vagabondeihin. Välillä kyllä ajattelen, pukeudunko vähän liiankin erikoisesti. No, jos en pukeutuisi, minulla tuskin olisi tätä blogiakaan... En ole ehkä muodikas, mutta toivottavasti omalla tavallani tyylikäs. Pääasia on, että olen viimeisen viiden vuoden aikana onnistunut muokkaamaan haavekuvani siitä, miten haluaisin pukeutua ja miltä näyttää ihan todellisuudeksi asti, ja kaiken lisäksi viihdyn tyylissäni täysin siemauksin :)

Jollakulla on nelivuotias lapsi, mulla nelivuotias blogi. Näin elämä on viime vuosina mennyt.  Tilastojen mukaan blogin mittariin tullee parin kolmen viikon sisällä 500 000 vierailua. Mitäs haluaisitte blogiin sen kunniaksi?

Under mitt vintageparaply

Tänään päivän tunnus olisi voinut kuulua  "I´m Crying in the Rain" sen kuuluisan sadetanssin sijaan. Mies nimittäin nappasi aamulla vahingossa puhelimeni mukaansa töihin.  Sitä tuli sitten etsittyä ihan paniikissa ennen töihinlähtöä - tarkoitukseni oli ehtiä ennen oppitunteja suorittaa hurja monistussessio kopiokoneella, mutta puhelinepisodi oli lähes sotkea kuviot.... Kaiken lisäksi meidän piti tavata töiden jälkeen Turussa, mutta kuinkas sovit, kun et tiedä, missä puhelin on! Lopulta tajusin miehen ehkä ottaneen puhelimen, ehdin töihin ajoissa kyllä kopioimaan ja lähettämään miehelle s-postia, mutta aamupala jäi hyvin vajaaksi...

Kolmen rämmityn kaksarin jälkeen koitti sitten Turku-reissu. Pääsin VintagEijas'iin sovittamaan erästä muokattavana olevaa kynähametta sekä uusia talvihousuja, mutta sitten alkoi kaatosade (joka jatkuu yhä)... Sontikan olin jättänyt tietysti hyväuskoisena autoon, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ostaa ihana vintage-sateenvarjo ;)

 Tällaiset 60-lukulaiset ovat onneksi sen verran vankkaa tekoa (toisin kuin uudiskama), etteivät ne tee "nasuja" edes turkulaisessa tuulessa!

 Tuskin lähtee siis yksi Tildakaan lentoon ;) Mukavaa illanjatkoa!

Päivän pohdintoja syksyisemmässä asussa

Tiistaista!

Mielessä on myllännyt viime päivinä monenlaisia ajatuksia niin bloggaamiseen, opintoihin kuin pukeutumiseen liittyen. Näitä voisin jakaa myös teidän kanssanne:

1. Kiitos ensinnäkin siitä, että niin kovin runsaslukuisesti kävitte osallistumassa sivupalkin kyselyyn.  Olen kuvitellut, että blogimaailman ammattimaistuessa tällaisille päättömänä bloggaavalle maatiaisbloggaajalle ei olisi enää tarvetta, mutta teitähän on oikeastaan enemmän kuin ennen! Olen myös kovin hämmästynyt siitä, että niin moni on uskollisesti seurannut tätä blogia ihan alusta asti. Viime aikoina on ollut kova myötähäpeäkin sen suhteen, kuinka teknisesti/kuvanlaadullisesti huonoja alkuaikojen postaukset ovat olleet ja silti jotkin niistä (kuten hääpukupostaus) kerää jatkuvasti käyntejä :/. Ihme, että olette jaksaneet rämpiä läpi noiden soiden :D

2. Välillä päättömänä bloggaaminen oikeasti pännii.  Kaipaisin kuviin lisää tunnelmaa. No, en tiedä saisiko sitä omaa pärstää näyttämällä, mutta välillä blogissa satunnaisesti vierailevien kommentit kuten "Etkö kehtaa näyttää naamaas" tai "Vähänks on lapsellista/teinimäistä tollaiset sydämet" harmittavat. En ole ehkä maailman fotogeneettisin ihminen, mutta se ei ole syy sille, ettenkö voisi näyttää kasvojani. Yritän tälla tavalla säilyttää anonyymiyteni rippeitä, en häpeile itseäni. Se oikeastaan harmittaa, etten näin bloggaamalla  saa apua lukijoiltani hius-, meikki- / asustepulmiin enkä oikein voi myöskään itse niistä blogata. Kasvollinen blogi vaatisi kuitenkin ihan uuden blogin perustamista ilman (koulu)pohdintoja, ja en tiedä, olisiko sille edes kysyntää. Taidan muutenkin olla liian laiska uutta perustamaan kokonaan uutta blogia. ;) No, saa kommentoida, jos heräsi ajatuksia.

3. Olen odotellut Jyväskylästä kuin kuuta nousevaa opintomateriaaleja, mutta vielä ei ole saapunut! Sen sain kuitenkin selville, ettei meillä ole lainkaan kirjatenttejä! Loistavaa :) Alan kirjallisuutta tietysti luetaan, mutta lukeminen ja analyysi toteutetaan lukupiireissä. Kuulostaa järkevältä eikä lainkaan pakkopullalta!

 4. Ja sitten vielä kuvissa näkyvä päivän asu: vanha mekko jo parin vuoden takaa. Tykkään mekon mallista edelleen, mutta se meni muuten turhan nyppyiseksi, kun tartuin silloin kerran "sama mekko viikon verran"-haastikseen. Sovellankin tästedes pukeutumiseen samaa ohjetta kuin annetaan kenkien suhteen - ei samoja vaatekappaleita peräkkäisinä päivinä. Näin ne pysyvät paremmassa kunnossa! Kengät ovat uudet, Itävallan matkalta hankitut. Loistava lesti seisomatyöläiselle :)

päivän asu:

mekko - Vila

huivibolero: Gosha, Vero Moda

koru : Gina Trigot

kengät: Itävallasta

Ps. Art + Design- liikkeen omistaja on osallistunut keskusteluun kyseisen postauksen kommenttiboksissa. Käykääpä vilkaisemassa, jos osallistuitte siihen.

Smaragdin- eli myrkynvihreä pellavaneule

Ostinpa eräältä Itävallan matkalta aivan ihanan neuleen. Sellaisen pellavaisen, vieläpä kivan värisenkin. Kuvittelin jo mielessäni, kuinka mukavan vilpoinen tuo Mangon paita olisi nihkeänä päivänä luokassa. Ensin päätin kuitenkin tehdä sen, mistä mies muistuttaa joka vaatteen ostokerran jälkeen eli muista pestä vaate ennen käyttöä! Bangladeshilaisissa ja muissa maailmalta tulevissa tuotteissa on aina mielettömät määrät kemikaaleja... Ei siis kun nyrkkipyykkäämään ohjeen mukaisesti!

Voi järkytys. Jo selvisi paidan salaisuus! Se päästää ihan hirveästi väriä. Vielä kymmenennellä huuhtelukerrallakin! Lopulta en enää jaksanut leikkiä pyykkimuijaa. Laitoin sen kuivamaan ja perjantaina töihin päälle.

Mitä mieltä olette - riittikö toimenpide vai teenkö paidasta pölyrättejä? Paita tosiaan oli ihanan viileä nihkeässä luokassa.... YHYY!

Ps. Koru on esittelemättä jäänyt vintage-hely Ruotsin reissulta!

Onni on...

...kaapin perukoilta löytynyt Vilan vaaleanpunainen röyhelöpaita, joka sointuu silmälaseihin...

 ...Kun tajuaa, että kolmas päivä hiustenpesusta voi olla jopa parempi hiuspäivä kuin se eka, jolloin puhtaat hiukset olivat liian liukkaat ja itsepäiset...

 ...Onni on salaatti omalla parvekkeella lämpimänä kesäiltana...

... Erityinen onni on ihana puoliso, joka valmisti salaatin reporangalle vaimolleen :) Mulla on muuten ihan huippu aviomies! Elämäni helmi.

Ps. Kommentoin kommenttejanne huomenna. T uo mainitsemani helmi käski mut nimittäin nukkumaan ;)

Uuden odotusta ja luopumisen haikeutta

Tiistaista!

Syksy on taas saapunut, jos ei konkreettisesti niin ainakin mielentilana. Niin se vain on, että opettaja ei oikein osaa kesää viettää sen jälkeen, kun koulu on taas alkanut - sanoi säiden herra sitten mitä tahansa.

Tämä syksy on kohdallani todennäköisesti aivan erilainen kuin aiemmat. Aloitan opinto-ohjaajan opinnot työni ohessa, mikä tarkoittanee runsaasti uusia  haasteita niin opinnoissa kuin työpaikalla. Opinto-ohjaajan opinnothan voi suorittaa työn ohella puolessatoista vuodessa, jos taustalla on vähintään vuoden kokemus opettajan työstä sekä tietysti ylempi korkeakoulututkinto opettajan pedagogisine opintoineen. Aavistan, että aikataulujen yhteensovittaminen tullee olemaan paikoin hyvinkin haasteellista, mutta toisaalta olen jo kohtuullisen rautainen ammattilainen - viidessä vuodessa ehtii onneksi saamaan sen verran hyvän tiedollisen ja taidollisen pohjan perustyölleen, jotta uskaltaa hypätä tällaiseen uuteen haasteeseen. Koeviikkojen yhdistämistä opintoihin sen sijaan hieman jännitän - jos on liuta omia kirjallisia suorituksia ja useampi pino kokeita niin otsasuoni alkanee aika tavalla tykyttää... Toisaalta minulla ei ole täysiä tunteja (eräs syy uuteen koulutukseen hakeutumiselle. Pääsykokeissa vastaan tuli muutenkin useampi hissaopettajaksi opiskellut), mikä helpottaa kokonaistaakkaa jonkin verran.

Oloni on kaksijakoinen. Olen tietyssä mielessä intoa täynnä - onhan ihan mahtavaa useamman työvuoden jälkeen päästä luennoille ja pienryhmiin ajatuksia vaihtamaan. Pääsin sivuainelempivaihtoehtoani opiskelemaan. Odotan myös innolla uusia tuttavuuksia ja vaihtelua tuovia reissuja sisä-Suomeen!

Toisaalta tunnen eräänlaista haikeutta. Askel, jota olen ottamassa saattaa viedä minut kauaksi alkuperäisestä unelmasta historianopettajana. Voi olla, että alkanut kouluvuosi on jopa viimeinen tässä työssä. Olen ollut ahkera ja tunnollinen opettaja - työhuone pursuaamateriaalia. Rakastan historian ja yhteiskuntaopin tuntien pitämistä ja vuorovaikutusta näillä tiedon ja taidon osa-alueilla oppilaitteni ja opiskelijoitteni kanssa. On tietyssä mielessä kova pala luopua tästä kaikessa.

 Täytyy kuitenkin vielä loppuun todeta, että tietynlainen pragmatismi on tehnyt työtä minussa. Moni kokenut opettaja on varmaankin myhäillyt aiemmin tätä blogia lukiessaan, että kyllä tuo idealismi ja yltiöpäinen oman työn rakastaminen tuostakin tytöstä vielä karisee. Voin kertoa, että jossain määrin näin on käynyt. Olen muuttunut melko kyyniseksi sen suhteen, muuttuuko allekirjoittaneen opettamien aineiden työtaakka koskaan inhimillisempään suuntaan ja todennut että ehkä sen leivän voi helpommallakin ansaita. Toisaalta on tuo ikuinen työllistymistilanne - sekään tuskin helpottuu lähivuosina reaaliaineiden opettajien kohdalla. Alan olla sen ikäinen, ettei lasten tekoakaan voi lykätä vuosikausia, joten säännöllinen leipä on tervetullut pöytään. Jos opoilu tuo sen, en valita!

 Heräsikö ajatuksia? Kuulisin mielellään erityisesti aineenopettajasta opoksi vaihtaneiden kokemuksia peilaten tuohon kirjoittamaani.

Mukavaa illanjatkoa kaikille!

Ps. Edellisellä viikolla löytämäni vintage-mekko pääsi tänään tosi toimiin. Olen niin tyytyväinen tähän. Kuinka siisti ja laadukas työmekko!

Valokuvat seinille mars!

Iltaista! Nyt on sitten kouluvuosi korkattu ja illan ohjelmistoon kuuluu jälleen tuntien valmistelut. Kirjoittelen teille piakkoin aatoksistani kouluvuoden alkuun ja pienoiseen ammatilliseen identiteettikriisiin liittyen, mutta tänään mennään vielä muilla eväillä. Saimme vihdoin eilen osan yli vuoden lojuneista valokuvista seinille! Olisin kaivannut operaatiota, krhmm..., no jo hieman aiemmin, mutta tässä tarvittiin yhteistyötä ja kuten varmaan muillakin, niin myös meidän taloudessamme sisustaminen kiinnostaa hieman enemmän naisosapuolta ;) No, parempi nyt kuin vaikka vuoden päästä!

Eräs konkreettinenkin rajoite asialle oli - nimittäin sopivan seinätilan puute. Alakerrassa seinät on karsittu minimiin, mistä seuraa positiivisena seuraksena se, että meillä on ihanan valoisaa ja luonto ikään kuin tulvii ikkunoista sisään. Seinättömyys aheuttaa kuitenkin sen, että on tarkoin harkittava, mitä seinille siten loppujen lopuksi haluaa tauluja sijoittaa.

Vaikka alakerarssa seinät on kortilla, se ei tarkoita, etteikö valkoista massiivista pintaa riittäisi yläkerrassa ja varsinkin portaikossa mittasuhteet ovat varsin hulppeat.

Kaavailin valokuvien täyttämää seinää alunperin pitkälle ja korkealle portaikon suuntaiselle seinälle, mutta mies tyrmäsi sen. Seinä on erittäin kovaa kantavaa materiaalia, jolloin jokainen porattu reikä olisi ollut työn takana. Periaatteessa neljän metrin korkeuteen olisi voinut asentaa kiskot tai vaijerit, mutta lopputulos ei olisi ollut kovin toimiva. Päädyimme siihen, että seinälle voidaan laittaa joskus tulevaisuudessa 2-3 suurta kapalevy- tai kanvastulostetta. Joitakin kauniita maisemakuvia matkoilta tms.

Pikkutaulut sijoitetaan sen sijaan kapeahkolle vessan vastaiselle seinälle (ks. ylempi kuva), johon taulunauloja voidaan hakata ihan vasaralla. Ei kun tuumasta toimeen!

Projekti jäi tietysti kesken, sillä kaikki taulut eivät vielä löytyneetkään. Toisaalta, onhan sitä hyvä jättää kasvun varaa tuleville muistoillekin ;)

Miehen lähes kymmenen vuoden takaisella Prahan reisuulla filmijärkkärillä ikuistama Jazz-soittaja pääsi olohuoneeseen paraatipaikalle Boknäs-hyllykön päälle... Alemmassa kuvassa hiukan kotimme mittasuhteita. Portaikon taulut ovat tuossa oikealla...

Keittiön pinkki tunnelma tehostui puolestaan muutamalla valokuvalla ja Kroatiasta häämatkalta ostetulla pikkutaululla. Ylimmän "Haluan sut"-taulun mies muokkasi mustavalkoiseksi, mutta jätti taustan herkullisen pinkiksi :)

No, kommentoikaapa, ovatko tällaiset sisustuspostaukset teille mieluista luettavaa? Saa antaa myös vinkkejä, kuinka jatkaa projektiamme. Mukavaa illanjatkoa ja osallistukaapa viimoiset villahousutkin sivupalkin kyselyyn!

Vintage-herkkuja

Monissa blogeissa opastetaan eksoottisten ruokien tai vähintäänkin ranskalaisen keittön saloihin. Täällä Tildan maatiaiskeittiössä mennään sen sijaan kotoperäisellä mummolalinjalla, sillä eilen mieleni alkoi tehdä vanhan kansan kaalikääryleitä. Sellaisia kannattaakin tehdä just nyt, kun maukasta varhaiskaalia on saatavana kaupoista. Tässäpä teille Tildan ohja, joka on yhdistelmä elokuun Yhteishyvän ja Kiireisen kokkaajan keittokirjan resepteistä:

15 - 20 kappaletta
1 iso keräkaali (tai kaksi pientä)
vettä
2 tl suolaa

Täyte
400 g naudanjauhelihaa
0,5 dl ohrasuurimoita (tai puuroriisiä)
1 kpl sipuli
10 g margariinia
1 kananmuna
1 dl kermamaitoa
n. 1/2  rkl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippuria

Pinnalle
10 g margariinia
0,5 dl siirappia


Koverra kaalin kovaa kantaa pois veitsellä. Keitä kaalia isossa kattilassa suolalla maustetussa vedessä viitisentoista minuuttia. Irrota lehtiä sitä mukaan kun ne alkavat kypsyä.

Valuta lehdet ja ohenna niiden lehtiruotia. Voit silputa pieniä sisälehtiä täytteeseen. Keitä riisiä tai ohraa kaalin keitinliemessä 15 minuuttia ja valuta.  

Valmista täyte. Sekoita jauheliha, riisi, muna, silputtu sipuli ja muut aineet.  Kääri lehdet paketiksi.

Lado kääryleet voideltuun uunivuokaan vieri viereen saumakohta alaspäin.  Valele päälle siirappia ja margariininokareet. Paista ensin 200 asteessa, kunnes pinta ruskistuu. Vähennä lämpöä 150 asteeseen ja hauduta kypsiksi. Valele kypsymisen aikana kääryleistä irtoavalla nesteellä.

Kaalikääryleiden höysteeksi sopivat erinomaisesti perinteiset hölskytyskurkut. Niissäkin on lapsuuden maku - niin äitini kuin isoäitini tarjoilivat niitä ruuan lisukkeena. Omat hölskytyskurkkuni jäivät hieman olmin värisiksi, koska unohdin tillit kauppaan, mutta näin avomaakurkkukauden aikana on parempi muistuttaa teitä tästä maukkaasta herkusta jo ennen kuin seuraavan kerran muistan kotiuttaa ne tillit ;) Eli ohje on maailman yksinkertaisin:

Hölskytyskurkut:

3 (n. 300 g)	avomaakurkkua
nippu	tilliä
2 rkl	sokeria
1/4 tl	suolaa
3 rkl	väkiviinaetikkaa

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kerroksittain kulhoon hienonnetun tillin, sokerin ja suolan kanssa. Kaada etikka kurkkuviipaleiden joukkoon.

Pane kulhon kanneksi sopivan kokoinen lautanen ja ravistele salaattia voimakkaasti, jotta se mehustuu.

Anna maustua viileässä ennen tarjoilua. Hienonna vielä päälle runsaasti tilliä.

Hölskytyskurkkujen ohje ja kuva on  Pirkan sivuilta, mutta avomaakurkuille muunnettuna.

Maukkaita mummoilu-/retrokokkailuja vain kaikille :)

Piristystä katseeseen?

Heippa rakkaat lukijat!

Työvuosi on alkamassa, mikä tarkoittaa kohdallani, että silmälasien päivittäisen käytön kanssa olisi jälleen skarpattava (kotonahan voi aina vaikka käsillä tunnustella tietään eteenpäin... ;)). En ole edelleenkään valitettavasti päässyt oikein sinuksi rillien jatkuvan käytön kanssa. Tunnen itseni vähän liian usein näkymättömäksi hiirulaistädiksi ja että värini, piirteeni ja erityisesti silmäni katoavat jonnekin linssien taakse.

Ajattelinkin piristää itseäni meikkauskurssilla. Haluaisin saada opetusta nimenomaan siihen, kuinka silmälasien kanssa kuuluisi meikata.Kysynkin teiltä, kuka sinun mielestäsi antaa täällä Turun suunnalla parhaat ehostusvinkit rillipäille?

kuvalähde täältä.

Ps. Huomioikaapa sivupalkin kysely :)

Rebecca Stott: Korallivaras

Toinen kesän aikana lukemani kirja oli historiallinen romaani nimeltään Korallivaras, joka sijoittuu Pariisin kapeille kujille ja tiedemaailmaan 1800-luvun alun levottomina vuosina. Kirja kertoo, kuinka englantilainen Daniel Connor saapuu Napoleonin kukistumisen jälkeiseen Pariisiin tarkoituksenaan työskennellä kuuluisan eläintieteilijän Georges Cuvierin alaisuudessa. Connor kuitenkin hukkaa arvokkaat korallinäytteet ja suosituskirjeet, jotka hänen tulisi antaa tälle aikakauden merkittävimmälle vertailevan anatomian ja paleontologien auktoriteetille. Ne varastaa häneltä salaperäinen nainen, joka tulee näyttelemään merkittävää roolia Connorin elämässä. Nuori tiedemies joutuu miettimään kumpi on vaarallisempaa - juovuttava rakkaussuhde kuuluisan rikollisen kanssa vai tämän viljelemät kerettiläiset tieteelliset ajatukset, jotka sekä kiehtovat että pelottavat miestä.

Kirjan kirjoittaja, Rebecca Stott, on viktoriaanisen kirjallisuuden ja kulttuurin asiantuntija, joka jakaa aikansa luovan kirjoittamisen ja englantilaisen kirjallisuuden professuurin sekä oman kirjailijauransa kesken. Ennen fiktiivisiin teoksiin siirtymistä Stott kunnostautui myös kirjoittamalla luonnontieteen historiaa käsitteleviä teoksia. Häneltä on ilmestynyt muun muassa Darwinin elämänkerta sekä esidarwinistiten ajattelijoiden historiaa yhteenkokoava teos.

Lähtökohdat 1800-luvun alun tiedemaailmaan sijoittuvan teoksen kirjoittamiseen olivat siis erinomaisen hyvät. Stott kuvaakin teoksessa hyvin monenlaisessa uuden ja vanhan jännitteessä ja muutoksessa olevaa  Pariisia - vanhoja sokkeloisia kaupunginosia, joita raivataan pian suorien bulevardien tieltä, vapauden ja tasavaltalaisuuden aatteita, jotka painuvat unholaan Bourbon-suvun restauraation myötä, Napoleoniin viittaavien kunnianosoitusten poistamista ja sotamarsalkka Wellingtonin johdolla tapahtuvaa Louvren aarteiden siirtämistä takaisin alkuperäisille omistajilleen. Samaan aikaan pariisilaiset uskovat Napoleonin joukkoineen nousevan maanalaisista katakombeista ja nostavan maan uudelleen Euroopan johtavaksi valtioksi. Totuus kuitenkin on, että Ranskan pieni suuri mies lähestyy päivä päivältä Atlantin keskellä sijaitsevaa vankilasaartaan...

Kirjan mielenkiintoisimpia puolia ovat kuitenkin Stottin kuvaukset vallinneista tiedemaailman jännitteistä. Nykyihminen tietää Charles Darvinin evoluutioteorian vakiintuneen nopeasti 1800-luvun lopulla vallitsevaksi tieteelliseksi paradigmaksi, mutta 1810-luvulla lamarckistit olivat häviöllä Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisten vapaamman ajattelun aikojen jälkeen.

Se, mikä Stottin teoksessa kuitenkin tökki, oli liian verkkainen juoni. Kirja kyllä sopi heinäkuun kiireettömyyteen, mutta pientä tehostamista olisin kaivannut. Samaten henkilöhahmot jäivät hieman ohuehkoiksi, erityisesti salaperäinen filosofi-varas, Lucienne, oli epämääräisesti kuvattu. En osannut sieluni silmillä hahmottaa naista oikein minkään näköiseksi tai ikäiseksi.

Korallivarkaan sivujuonteena kulki myös kuvaus Napoleonin matkasta Saint Helenan saarelle. Innostuin aluksi kovastikin tästä kerronan tasosta, mutta sivujuonen jäi lopulta kovin iralliseksi, sillä sitä ei sidottu mitenkään kirjan loppuratkaisuun, vaan Napoleon-kuvaukset loppuivat kuin seinään kirjan viimeisessä kolmanneksessa.

Kaiken kaikkiaan Korallivaras jäi kuitenkin plussan puolelle. Siitä tuskin tulee maailman kirjallisuuden historian klassikkoa, mutta historiasta kiinnostuneelle se tarjoaa oivia välähdyksiä Ranskan historiasta vallankumouksen ajasta aina Napoleonin sortumiseen ja sen jälkeiseen aikaan. Pidän aina ja ikuisesti myös siitä, että kirjan kirjoittaja yhdistää huolellisesti selvitettyjä historiallisia faktoja kerrontaansa. Aatehistoriallisessa mielessä on aina mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka ihmiset ovat aina oman aikakautensa aatteiden vankeja.

Ps. Huomioikaapa uusi kyselu tuossa sivupalkissa. Mukavaa päivänjatkoa!

kuvalähteet: 1 ja 2

Tilda vinkkaa: Art + Design

Huomenisia!

Kerroin teille eilen uusimmista vintage-löydöistäni. Nyt on aika paljastaa ostosparatiisi - kyseessä on Art + Design, vanhaa muotoilua ja huonekaluja myyvä liike Yliopistonkadulla.

 Paikkaa pitävä nainen kertoi minulle, että vintage-vaatteiden myyminen on hänelle ja hänen tyttärelleen lähinnä harrastus. Esillä onkin vain murto-osa todellisesta valikoimasta. Pyydettäessä laajempaan valikoimaan pääsee kuitenkin tutustumaan kellarin puolelle.

 Art + Design on muutenkin näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Liikeen valikoimasta voi löytää vaikkapa sen oman kotinsa sisustuksellisen helmen esimerkiksi design-valaisimen tai jonkin muun huonekalun muodossa. Itse olin erityisen innostunut siitä, että liikkeen nettisivuilla kerrotaan myös tulevista huutokauppatapahtumista lähiseuduilla. En ole nimittäin vielä oikein päässyt varsinaissuomalaisesta huutokauppaelämästä perille, mutta ehkäpä nyt vihdoin tärppää ;)

Aivan vieras Art + Design ei minulle kuitenkaan ollut.Ostin nimittäin muinaisesta Aura Street goes Vintage-tapahtumasta aikoinaan erään kovasti käytössä olleen kotelomekon ja kameekorun juuri heidän kojultaan.

Toivottavasti tästä vinkistä on teille iloa ja hyötyä. Mielestäni Art + Design monipuolistaa Turun vintage-piirejä mukavasti!