perjantai 24. elokuuta 2012

Tutkimattomat ovat sanahakujen tiet...


 Perjantaista! 

Viikko on taas pulkassa - onneksi! Ei ollut nimittäin mikään elämäni paras työviikko, jos ei sitten ihan huonoinkaan. Asenteenani on alkusyksynä ollut lähinnä se, että duunia on elannokseen tehtävä sekä toisaaalta se, että otan ja pidän työn vain ihan työnä. Tietysti välillä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista pientä piristävää, mutta missään euforisessa tilassa en enää lillu.

Sen sijaan näin viikonlopun koittaessa on oivallinen tilaisuus heittää aivot narikkaan. Se tapahtuu tietysti kertailemalla parhaimmistoa niistä sanayhdistelmistä, jolla blogiini on päädytty viimeisen puolen vuoden aikana.:

opettajat pukeutuvat tylsästi - Niinpä tietysti! Ja päädyit tietty sitten minun blogiini ;)

herra narttu site:blogspot.com - Minkähän alan teemablogi mahtaa olla kyseessä? Pitäisköhän kokeilla, josko tuolla päätyisi vaikka Herra Råtan sadomasokismia käsitteleville sivuille! Auts! Taisi jäädä hiirenhäntä rotanloukkuun! Voi viiksikarva!

maailman kaunein ja aurinkoisin paikka - Kiitos ja kumarrus! Välillä näin saattaa ollakin, kun katselen terassiltamme ilta-auringossa kylpevää laaksoa...

naapurin rouvan leveä lantio - Ja täältäkö sen sitten löytää? No, on  tietysti totta, että lantioni on hieman hartioitani leveämpi. Mutta mikä kumma niissä naapureissa aina mahtaa jaksaa viehättää?

opettajattaren alushousut - Hei apua! En ole kyllä puhunut alushousuista, en ihan varmasti! Tämä on jo pelottavaa...

paula koivuniemi suihkussa - Ok, Veijoa Hämeenlinnasta kiinnostaa varmasti, mutta miksi päädyit tänne? En ole laulaja enkä edes brunetti!

kaappi asuna - Ei kovin joustava vaate? Kannattaisiko tulla ulos?

eläkeläisten nainkuvia - Hei oikeesti! Nyt taidan laittaa silmät kiinni... Pidän mummoilusta (blogissani on sellainen kategoriakin), mutta en nyt ihan tuota ajatellut. Sinänsä, kun ajattelee iäkkäämmän väestönosan kokonaisvaltaista hyvinvointia, niin ehkäpä tuollaisellekin bisnekselle voisi olla kysyntää...

lomakohde rapistuu natsi - Tiedän paikan armahan - se on joissain Pohjois-Saksan rannikolla. Tämä ei ollut maksettu mainos ;) En saanut Göbbelsiltä lahjuksia; aavemaisen näköinen mesta :/

päärynä rinnat - ai tällaisiakin on?

turun tildamatkalla onnessa - jopa menee lyyriseksi... Ei eloni nyt noin ruusuista ole!

naisen anatomia -minun anatomiaani ei kyllä tässä blogissa nähdä!

eu salaliitto - Eli tarkoittaako tämä EU:n salaista rahoitusta velkaantuneelle Kreikalle vai sitä, että katolinen kirkko aikoo ottaa vallan koko Euroopassa, kun siinä lipussakin on neitsyt Marian tunnuksia?

oikeesti tilda!!! - Ai näin tylsä postaus? Ok, tämä olikin viimeinen :)

Eli tällaisia tälla kertaa. Ehkä hieman seksuaalisvirittäistä, vai kuinka analysoisitte? Edellistä samantapaista postausta voi muuten tutkailla täältä.

Mukavaa viikonloppua!

5 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Nää on just hyviä! Voisin esittää kollektiivisen toiveen kaikille bloggareille, että tekisivät samanlaisen postauksen. Hopeapeiliin on tultu esim. hakusanoilla 'ruma uimapuku' (kiitti vaan) ja 'puuma nainen sukkahousut', joka naurattaa minua vieläkin aina vain uudelleen. Pitääkin alkaa kerätä näitä muistiin!

Wee Piglet kirjoitti...

Hauskoja :D

Odotan innolla että minkälaisilla hakusanoilla omaan uuteen blogiin päädytään, entiseen löydettiin mm. 60 luvun värimaailma -yhdistelmällä ja useilla eri possuihin liittyvillä sanoilla :D

Kutri kirjoitti...

Blogissani on sulle tunnustus, sinä Turun tyylimimmi!

Athelas kirjoitti...

Hihihii, nää on aina haskoja. Omasta blogistani suosikkeja on "myydään viiriäisen muna", "mitä Andreas on opiskellut", "7 päivää koettelemukset", "Botswana", "opintotuki rikos takaisinmaksaminen" ja "voiko talouspaperia käyttää vessapaperina". =D!

Turun Tilda kirjoitti...

Elina: Juu, näitä olisi hauska lukea oikein laajemmalla rintamalla! Toivottavasti usemapi bloggaaja jaksaisi väsätä tällaisen postauksen Helmet kannattaa kerätä talteen, etteivät ne unohdu :D

Wee Piglet: Nuo hakusanat voivat joskus olla ihan päivän piristys ;)

Kutri: Kiitos ja kummarrus :)

Athelas: Blogisi vaikuttaa kyllä todella monipuoliselta noiden tietolähteiden pohjalta :D