torstai 22. helmikuuta 2018

Tildan matkakapseli

Blogiyhteistyö  Capslookin kanssa

Tervehdys!

En kirjoittele tätä postausta lentokentältä, vaikka niin totisesti jo toivoisin. Kahden viikon karanteeni pehmittää hyvin ihmisen aivoja. En ehkä kestä tätä jännitystä - on aika haasteellista yrittää pitää neljä ihmistä matkustuskunnossa tähän aikaan vuodesta! Olemme välttäneet influenssan muutaman kerran melko täpärästi, mutta uusia tapauksia ilmenee jatkuvasti ympärillä. Tosi keljua vältellä ihmisiä, mutta ei voi mitään.

Tämän postauksen ajan ajattelin kuitenkin keskittyä matkakuumeeseen sen tavanomaisen sijaan. Ehkä positiivinen asenne auttaa lopulta lähtöviivalle!

Jo muutaman päivän ajan olen lasten päikkäreiden aikaan penkonut hattuhyllyjä lomavaatteiden toivossa - jotenkin tämä on vain kovin huvittavaa villapaitojen keskellä. Perthin tämänhetkiset sääolosuhteet poikkeavat sen verran roimasti meidän peruskesäisistä keleistäkin, että pariin otteeseen on oikein pitänyt tarkentaa itselle minkämoista vaatetusta kannattaa ottaa mukaan.

Lähtokohtaisesti olemme päättäneet pyrkiä minimalismiin - hankimme puuttuvat vaatteet (ja ehkä vähän ensi kesän vaatetustakin) paikan päältä. Todennäköisesti vasta helteen läpsäistessä kasvoja tajuamme, miten todella kannattaa pukeutua. Lisäksi Australian alvit ovat sen verran pieniä, että vaatteet ovat kuulemma sielä edullisempia kuin Suomessa. Viemme myös tuomisia tuttavaperheelle, joten senkin vuoksi laukuissa on enemmän tilaa palatessa kuin lähdettäessä.

Mieheni nauraa minimalismilleni jo valmiiksi (Keski-Suomen mummolaan pakataan helposti kaksi matkalaukkua viikoksi), mutta aion näyttää hänelle! Vaatevaraston harventaminen ja kapselikaappiajattelun työstäminen tekee kummia myös hamstraajille.

Sain taiottua kesävaatelaatikoiden pohjilta kokonaisuuden, johon olen kohtuullisen tyytyväinen. Se ei sisällä vielä lennon aikana käytettäviä vaatteita, sukkia tai alusvaatteita, mutta jos tämä kapseli johonkin suuntaan vaatekappaleiden osalta muuttuu, niin se pienenee. Pahoittelen kuvamateriaalin ryppyisyyttä, mutta itseasiassa tämän ominaisuuden arvioiminen kunkin vaatekappaleen kohdalla kuuluu pohdittaviin teemoihin.

Puvusto koostuu seuraavista vaatekappaleista:

- viisi mekkoa

- kolme toppia

- kaksi neuletakkia

- hame

- shortsit

- legginssit

 

Kuten huomaatte, olen mekkoihmisiä. Näin alkuun kuitenkin totean, että jos jostain vähennän, niin mekoista. Tällöin jäljelle jäävät ne, jotka ovat mukavimmat yllä sekä monikäyttöisimmät. Näillä kriteereillä mukaan lähtevät ainakin yllä olevat NOSHin ja House of Lolan "pese ja pidä"-mekot. Kahta lasta vahtiva äiti ei kaipaa turhia krumeluureja. Pyllistää pitää pystyä myös kunnolla ;)

Lidlin Esmara-merkkinen maksi voisi olla myös mainio, jollei sitten liian tumma helteeseen. Muut kriteerit se täyttää kyllä.


Kamppailu viimeisestä paikasta käytäneen sitten kahden vintagemekon välillä. Marimekon oranssi pikkumekko on tuttu blogista jo viime kesältä. Se on tyypillistä paksuhkoa
Marimekko-puuvillaa, joka saattaa tuntua kurjalta yli 35 asteen keleillä. Muuten kyllä tykkään siitä kovasti!


Toinen vaihtoehto on tämä UFFilta löytynyt 80-luvun kaunotar - se on astetta ilmavampaa puuvillaa, mutta fiftarityyliin reilusti alle polven (enkä aio ottaa korkkareita mukaan). Onkohan se turha fiini?


Mekkojen ohella perusvaatetukseeni kuuluu kaksi alaosaa: hame ja shortsit, joiden kavereiksi ajattelin parittaa kaksi House of Lolan toppia sekä Gina Tricotin napapaidan. Olen muuten yllättävän tyytyväinen, kuinka toimivan värimaailman onnistuin tähän puvustoon luomaan: paletilla on pehmeitä vaaleanpunaisen, korallin ja keltaisen sävyjä.Olen ehdottomasti väri-ihmisiä, mutta sellaisella (toivon mukaan) tyylikkään minimalistisella sipauksella ;)

 
 
Alaosat ovat värimaailmaltaan murretun vihertäviä - eivät omiin väreihini parhaita, mutta toimivat hyvin kauempana kasvoista. Henkkamaukan pellavahame on pari kertaa ollut jo kirpparikasassa, mutta osoittautui nyt aivan täydelliseksi matkavaatteeksi: pieni ryppyisyys ei haittaa ja vyötärövyö tuo skarppiutta päärynävartaloisen asuun.


Oikeastaan kaikista hankalin osa puvuston luomista oli housujen löytäminen omasta vaatekaapista. Minun on erittäin vaikea löytää valmishousuja vartalonmallini vuoksi. Omistan yhdet pellavahousut yli kymmenen vuoden takaa, mutta totesin niiden olevan hiukan liian pienet. Mitään muuta ei sitten löytynytkään...

Ainoana varsinaisena vaatehankintana matkalle ostin tällaiset NOSHin shortsit, jotka olivat hyvässä alessa heidän sivuillaan. Onneksi ne olivat kerrankin ihan sopivat allekirjoittaneelle!

 

Pieni mahdollisuus tietysti on, että jossain vaiheessa oleskeluamme sattuu sadepäivä kohdalle. Lisäksi illat ovat kohteesta riippumatta aina viilempiä. Siksi matkassa on hyvä olla yksi hieman lämpimämpi neuletakki.

Löysin Your Facen joulunjälkeisalesta tällaisen aivan mahtavan neuletakin, ja vaikkei matka silloin ollut vielä aivan varma, ajattelin heti että Australiassa tuolle olisi käyttöä. Neuletakin pehmeä hiekan sävy on omiin väreihini parempi vaihtoehto kuin puhdan valkoinen tai beige. Se sopii erinomaisesti mielestäni myös kaikkien matkapuvuston muiden vaatteiden värisävyjen kanssa.


Viileämpiä hetkiä varten otan mukaan myös NOSHin korallinväriset leggarit sekä vanhan rakkaan henkkamaukka paitulin. Se on muuten varsin passeli myös rannalle bikinien kanssa paahteelta suojaamaan :)

Asusteita otan mukaan rajallisesti. Ehdottomasti mukaan lähtee useampi Pomp de Luxin pääpanta, olen niihin koulussa! Saatan ottaa myös jomman kumman kuvassa näkyvän korun, mutta se ei ole välttämätöntä. Lennon aikana jaloissani olevien tennareiden ohella otan yhdet tai kahdet ballerinat.


Siinäpä se olisi - miltä kuulostaa? Mitä sinä jättäisit pois tai lisäisit?

Omasta mielestäni tämä puvusto on jo kohtuullisen hyvä suoritus meikäläiseltä. Kapselipukeutumisen pelisäännöt ovat pikkuhiljaa tehneet työtä ajatusmaailmassani. Capslookin kurssilta on tarttunut ajateltavaa, joka pikku hiljaa muokkaa ajatteluani. Se on näkynyt myös tässä matkapuvuston työstämisprojektissa.

Jatkan edelleen yhteistyötä Suomen kapselipukeutumisen ykkösasiantuntijan, Iinan kanssa. Jos koet laillani tarvetta laittaa vaatekaappisi ongelmat kuntoon, niin suosittelen kovasti Caps Lookin verkkokurssia. Koodilla "turuntilda2018" saat kurssin hinnasta  alennusta 20 euroa. Aikaa ilmoittautua on perjantain (23.2.) loppuun, klo 24:00 asti.

Toivokaamme nyt terveyttä, aurinkoa ja uusia kokemuksia meille kaikille lähiviikkoina :)

Palataan asiaan - toivottavasti onnellisen seikkailun jälkeen ;)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! Käytin noita samoja shortseja Thaimaassa, toimi hyvin. Luulen, että neuletakki on turha, ehkä ok lentokoneeseen.
T. Salla

Jonna kirjoitti...

Ottaisin kyllä vielä urheiluvaatteet matkaan, olettehan aika pitkään, ehkä tekee jossain kohtaa mieli myös liikkumaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kyselit aikaisemmin vinkkejä lasten matkavaatteisiin. Itse olen aina pakannut mukaan aurinkolomille ohutta pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta lapsille. Näin atoopikkoja ei tarvitse hölvätä aurinkorasvalla ja pääsee nopeammin liikkeelle. Näille vaatteille on Suomessakin käyttöä ympäri vuoden, ei tule turhaan ostettua lyhythihaisia joille ei välttämättä muuten ole juurikaan tarvetta Suomen kesässä. Näin meillä, mutta kukin tyylillään. =) Ihanaa reissua!!!

Kikka kirjoitti...

Ihanan harmoninen matkapuvusto, hyvät värit! Minäkin rakastan mekkoja, mutta reissuihin yritän malttaa pakata enemmän kaksiosaisia asuja. Niihin saa enemmän vaihtelua ja yhdistelmiä pienemmällä matkalaukun tilavuudella, kun samaa alaosaa voi käyttää monen yläosan kanssa. Mutta mekot ovat ihania, tiedän.... :)

Ihania matkavalmisteluja!

Anonyymi kirjoitti...

En jättäisi näistä mitään pois mutta ehkä ottaisin jonkun yläosan vielä? Shortsien ja hameen kanssa siis, itsellä ainakin yläosia menee helteellä paljon enemmän. Hikoilen sen verran että +30 asteessa toppi tai paita menee päivän käytön jälkeen pesuun tai vähintään kunnon tuuletukseen.

Toinen juttu mikä tuli mieleen, että kengiksi ottaisin ehdottomasti jonkinlaiset hyvät sandaalit myös. Ballerinatkin voivat olla aika tuskaiset yli kolmessakymmenessä asteessa?

Anonyymi kirjoitti...

Lisäisin pitkähihaisia, mutta kevyitä paitoja ja tunikoita. Oletko muutanut instagram-tilisi yksityiseksi?

Turun Tilda kirjoitti...

Kiitoksia vinkeistä! Juu, mutta hyväksyn kyllä järkevänoloiset pyynnöt ☺