torstai 9. maaliskuuta 2017

Flör - naistenpäivävisiitillä kukkakeitaassa

Åblogiyhteistyö Flörin kanssa

Tervehdys!

Terminen kevät alkaa yleensä siinä maaliskuun 25. päivän tienoilla, mutta päätin, että minun virkeämpi kevääni alkoi eilen, naistenpäivänä. Olimme saaneet Åblogien poppoolle kutsun tulla tutustumaan Flöriin pääkallon paikalle eli Turun Peltolaan Kaurakadulle.

Jee kukkia, väriä ja virikettä toipilaskauden päätteeksi! Juuri sitä tunnuin tarvitsevanikin!


 
 

Jos et vielä turkulaisena tiedä, mikä kumma tuo Flör on, niin ehkäpä Kauppilan legendaarinen puutarhamyymälä tuo jotain mieleesi. Flör on sama paikka, mutta hieman päivitetymmällä ja trendikkäämmällä konseptilla. Flörin toinen, monille ehkä tutumpi myymälä sijaitsee kauppakeskus Skanssissa.

Kaurakadun Flör on ympäri vuoden toimiva kukka- ja puutarhamyymälä monipuolisine palveluineen. Sieltä löytyvät kaikki kodin ja puutarhan kasvit, kauniit leikkokukat sekä myös pihasuunnittelun ja rakentamisen palveluita. Kauppilan puutarhan valtteihin on kuulunut erittäin laaja puutarhakasvivalikoima ja myös jatkossa Flörista löytyy monipuolinen kattaus harvinaisuuksia.


Flör tarjoaa ihastuttavan valikoiman myös vihersisustamisen trendejä.

Nythän viherkasvit ovat kukkien ja puutarhanhoidon ohella in. Hieman nausreskelen partaani tällaisille trendeille (esim. äidilläni on ollut ihastuttava ja kodikas viherkasvivalikoima varmaan 25 vuotta), mutta toisaalta onhan se kiva, että kun jokin sellainen asia, mista on aina tykännyt tulee muotiin, niin valikoima vaan paranee ;) Flör tarjosi kuitenkin jotain ihan uuttakin ihmeteltävää kuten japanilaisesta perinteestä ammentavia roikkuvia sammalpalleroisia ;)



Kaikkea kaunista, mm. amppeleita olisi ollut tarjolla, mutta hillitsin itseni tietäen, ettei taaperotalouteen kannata hankkia nyt mitään eläväisiä erikoisuuksia maisteltavaksi...


Flörin tavoitteena on tarjota monipuolisesti elämyksellisiä puutarhapalveluita. Kaurakadulla järjestetään puutarha-aiheisia luentoja aina lauantaisin ja erittäin suosittuja ovat olleet myös kukkiensidontakurssit. Tällainen kaunis ja konkreettinen käsillä tekeminen voisi olla erinomainen idea esimerkiksi työpaikan virkistysiltaan tai kaveriporukalla koettavaksi.


Myös me saimme kokeilla floristin taitojamme ja koota Flörin osaavien floristien opastuksella itsellemme aivan mahtavan kimpun naistenpäivän kotiinviemisiksi!

 

Tämän hetken sidontatrendehin kuuluu se, että kukat asetellaan kimppuun samalle korkeudelle. Suosittuja sävyjä ovat esimerkiksi erilaiset sinisen ja sinipunaisen sävyt, joita löytyi meidänkin kimpuistamme. Kukkina ja vihreinä meillä oli muun muassa papukaijatulppaaneja, kärhöjä, ohdakkeita ja rosmariinia.


Kukkien sidonta on muuten hyvin terapeuttista, muttei kuitenkaan mitenkään helppoa! Oksat kun pitäisi osata sitoa spiraaliin, mikä ainakin omissa nakkihyppysissäni oli lähes mahdoton haaste :) Huomanette, että allekirjoittanut osasi valita aika oikean sävyisen vaatteen menoja varten ;)


Tämä päivä onkin sitten kulunut tästä arjen sulostuttajasta nauttien. Kiitos Flörin väki kivasta illasta ja blogisiskot seurasta!

Kevät alkakoon!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi tuo sininen anemone on yksi lempparikukistani. Ihana kimppu!

Vakkari

Celia C/ good to be home kirjoitti...

Ihanaa terapiaa kevään nälkään - harmi, etten ehtinyt mukaan!
No olipas tosiaan hyvä match toi mekko ja kimppu :)

Turun Tilda kirjoitti...

Vakkari: Kiitos! Eli tuo vähän rentukan/leinikin näköinen kukka on siis anemone - kiitos tiedosta!

Celia C: Oli kivaa, mutta harmi ettei tavattu! No, näitä proggiksia varmaan riittänee jatkossakin :)

Karkkis kirjoitti...

Kuulostipa hauskalta! Kukkien sidonta ei varmasti ole ihan helppoa, mutta sitä olisi hauska kokeilla. Todella kaunis kimppu!