tiistai 21. helmikuuta 2017

Palikan palikat, Henna Adelin Pupu ja lähes mökkihöpertynyt äiti

Tervepä teille!

Kaikkien kotiäitien perusdilemma on se, kuinka vältellä noroa ja muita ystävällisiä ilmiöitä, mutta pysytellä silti kiinni sosiaalisessa elämässä. Voin todeta rintaa röyhistellen, että meidän taloudessamme ollaan oltu täysin terveitä viimeiset viisi kuukautta. Eri asia sitten onkin, että millä hinnalla.

 


No, ne kotiäidit tietää - mamman mielenterveyden tietenkin! 

Sosiaalinen elämäni on ollut lähes kuollutta. Aluksi se ei haitannut, sillä vauvan kanssa hääriessä ja taaperon perustarpeista huolehtiessa ainut huvitus, mitä välillä kaipasi oli kuppi kahvia (ja sitä taloussuklaata). En olisi jaksanut millään raahautua ainoaankaan kissanristiäiseen tai edes MLL:n kerhoon.

Joulukin meni vielä fiilistellessä. Pikkujouluissa en ole käynyt vuosiin, joten en osannut sellaisiakaan odotella. Tammikuussa alkoi pikkuhiljaa kuitenkin jo tuntua siltä, että vaihtelu voisi virkistää. Ajattelin, että olisi kuitenkin parempi odottaa vielä, että Kaisla saisi edes ensimmäiset rokotteet ennen kuin ryntäisin kauppakeskuksiin kahvittelemaan. Jaahas, jatketaanpa siis yhä neljän seinän sisällä (ja välillä pihamaalla)....
 

Ystävänpäivänä sitten romahdin. Olen luonteeltani aika introvertti (vaikkakin ehkä aika puhelias sellainen) ja viihdyn omissa nurkissani kyllä yli tarppeittenkin, mutta silloin tuli stoppi. Facebookin ystävyyttä ylistävät mietilauseet olivat liikaa - itku oli yhtäkkiä kurkussa.

Aloin miettiä, että olen huono ystävä ja oikeastaan aika yksinäinen - mutten tietenkään jaksanut lähettää kenelläkään edes viestiä - saati soittaa. Ongelmani on ehkä se, että kun aikaa kuluu liikaa, minusta tulee arkajalka kun en oikein keksi, mistä aloittaa. Toiseksi monet ystävistäni asuvat todella kaukana - ulkomailla asti. Elämä kun vie ja kuljettaa :) Ehkäpä taas reipastun ja muistan välillä skypetellä :)

Eniten oikeastaan kaipailisin sellaista rempseää naisporukkaa, jolla tehdä jotakin ihan kevyttä - istua iltaa naisten kesken ja höpsötellä. Tämä on oikeastaan ikuisuushaaveeni, sillä vaikka olen hyvän kaveri monenkin henkilön kanssa (ja pariskuntakavereitanikin löytyy), tällaista porukkaa minulla ei ole. Te, joilla sellainen siis on (varsinkin jos kyseessä on pitkäaikainen esim. lapsuudesta asti kokoontunut remmi), niin olkaa onnellisia!  Eiköhän meillä kaikilla ole jotain, mitä toisilta kadehdimme, mutta sitten taas jotain, mitä muutkin toivoisivat omassa elämässään olevan.


Onneksi tuon hetken jälkeen olen elellyt jo noususuhdetta. Meillä on kyläilty ja me olemme kyläilleet. Muun muassa ihana Kikka sulhoineen käväisi meillä ja toi Kaislalle maailman suloisimman puputaulun :) Pääsinpä jopa kirjaesittelyynkin, kun appivanhemmat vahtivat vauvaa :) Toistaiseksi mökkihöperöityminen jatkuu vielä vähän syrjäisemmällä maaseudulla mummolassa, mutta maaliskuun auringon kirkastuessa minäkin aion nousta kolostani ja sosiaaliseerata aktiivisemmin - lasten kanssa ja ilman!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Ps. Osa 1000 Tildan hulluja retro-ostoksia: ostin puupalikat lapsille, ja ne oli pakattu ihmeellisesti kontaktimuoviin. Nyt ne on ihan tahmeat. Miten saan liiman niistä pois?!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä esikoinen jatkoi päiväkodissa kuopuksen syntymän jälkeen. Täällä ei ole rajoitettu päiväkotia. Toki on jo 4.5-v ja on vain aamupäivällä. Mutta millä hinnalla. Mä oon nyt vauvan syntymän jälkeen neljättä kertaa kipeä, joista kolme ihan kunnolla. Meidän vauva on nyt 3.5kk. Kaikki sairaudet tulleet päiväkodista.

Imetys on ihmeellisesti suojannut vauvaa, mutta itse olen välillä ollut superpoikki.

T. Salla-ausku

Annu kirjoitti...

Alan ehotella meiän visiittiä hetimiten kun hiihtolomareissut on reissattu :-) pus!

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse mukana sellaisessa Facebookryhmässä kuin "Kahvilakerho Turku". Olen aikaisemmin jopa miettinyt, että ehkä sopisit tähän joukkoon :)

Anonyymi kirjoitti...

Puupalikoitten liiman poistoon voisit kokeilla ruokaöljyä. Tehosi ainakin tarrojen poistoon kaapinovista. Pyyhin tarrat ruokaöljyllä kostutetulla rätillä, annoin vaikuttaa ja sitten rapsuttelemaan tarraa ja liimaa pois. Ei ole ainakaan myrkyllistä.

Elena kirjoitti...

Ihanat naiset laivalla, miten olisi? Edellisestä reissusta on...öö... pari vuotta?

Karkkis kirjoitti...

Samastun tekstiisi! Minä olen juuri tuollainen, että viihdyn paljon yksikseni, mutta lopulta mökkihöperöidyn, enkä enää uskalla etsiä seuraa. Kaipaan juuri tuollaista pientä porukkaa ja usein minulla onkin ollut joku "elämäntilanneporukka". Välillä taas ei, ja silloin on ollut todella yksinäistä. Nykyään minulla on onneksi myös yksi erityisen läheinen ystävä, jonka kanssa näemme eri elämäntilanteista huolimatta. Nyt sosiaalista elämää haittaavt työt, kun muut kaverit jatkavat hoitovapaitaan ja minä en pääsekään kahvittelemaan keskellä päivää.

Toivottavasti sinä pääset pian pois mökkihöperyyden partaalta!

Turun Tilda kirjoitti...

Salla: Voi, voimia teille. Ei kuulosta herkulta :(

Annu: Kuhan toivutte, pus!

anonyymi. Kiitos vinkistä :) Tutustunpa ryhmään! Kunpa vielä pääsisi täältä landelta josksu sinne Turkuunkin asti ;)

anonyymi2: Kiitos vinkistä! Otetaan testaukseen!

Elena: Niinpä! Toivottavasti nyt ennen 5o vee juhlallisuuksia :D Voisi oikeastaan repäistä ja jatkaa saman tien Stockholmiin ;)

Karkkis: Kiitos vertaistuesta! en välttämättä nyt töihinkään vielä haluaisi; pienetkin piipahdukset ihmisten pariin antavat kummasti voimia. Energistä kevättä sinulel Karkkis ja voimia töihin!