maanantai 11. elokuuta 2014

Alles Gute Vintage


Maanantaista!

Vihdoin viimein ehdin taas tänne kirjoittelemaan :)


Jo kesän alussa päätin, että jos tänä kesänä on jostain syystä aikaa vain yhteen kesäretkeen, niin se tehdään tällä kertaa Sauvoon, vintage-paratiisiin nimeltä Alles Gute Vintage. Olin haaveillut visiitistä itse asiassa jo viime kesänä, mutta siitä tietämästänne syystä retki jäi haaveeksi.


Tuossa nelisen viikkoa sitten olimme palaamassa Helsingin minireisulta ja ehdotin miehelleni, että mitä, jos poikettaisiin samalla nyt siellä vintagepaikassa. Samalla voisimme toteuttaa toista mieliharrastustamme eli pääteiltä poikkeamista ja maisemien ihailua Salosta Halikon ja Angelniemen suuntaan. Rakastan erityisesti vähän piilossa olevien rannikon maisemien ihailua ja reittivalintamme ei pettänyt meitä tälläkään kertaa :)


Alles Gute Vintage sijaitsee osoitteessa Järvenkyläntie 844 21570 Sauvo. Se on auki näin kesäisin joka päivä 10:00-20:00 ja omistajien mukaan jatkossa myös talvellakin. Myymälä sijaitsee hauskassa maatilan piharakennuksessa, jota on vaikea kuvailla. Antaa ennemmin kuvien puhua puolestaan ;)


Liikkeessä on myynnissä vanhoja huonekaluja, valaisimia ja koriste-esineitä ja aurinkoisina päivinä löytöjä voi tehdä pihamaaltakin.


Tildaahan kiinnostavat tietysti erityisesti vintagevaatteet. No, noin laajaa valikoimaa en ole tainnutkaan vielä Turun seudulla tavata. Erityisesti miestenvaatepuoli oli suorastaan mykistävän suuri! Puoliskonikin, joka on meistä se vähämmän retroilua harrastava osapuoli, innostui tutkailemaan muun muassa paikan nahkatakkivalikoimaa. Sopiva olisi varmasti löytynyt, mutta mies suostui kuuliaisesti toimimaan tällä kertaa kuvausvastaavana ;)


Alles Gute Vintage myy vanhoja vaatteita ja asusteita aina 1800-luvun puolelta viimeisimpiin retrovuosikymmeniin.


 Itseäni tietysti kiehtovat eniten 1940-1970-lukujen vaatteet, mieluiten luonnonmateriaalisina.


Koska vyötäröni huitelee nyt vähän pyöreämmissä sfääreissä, ajatukseni oli alunperin vain tutustua liikkeeseen ja tulla joskus raskauden jälkeen sitten paremmin etsimään mahdollisia löytöjä itselleni.  Alles Gute Vintagen asiantunteva rouva sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi muutamasta hankinnasta.

Ostin itselleni ensinnäkin yli 70 vuotta vanhan vahvaa valkoista puuvillaa olevan alusmekon/yöpaidan virkattuine pitsireunuksineen. En ymmärrä, miten niin vanha kangas voi olla kestävämmän ja laadukkaamman oloista kuin mikään sen jälkeen kohdalle osunut kangas! Mekon voi kuulema vaikka keittää. Monet ovat hankkineet kyseisiä alusmekkoja ihan kesämekoiksi ja voisin itsekin kuvitella jatkossa sitä siten käyttäväni. Minulla ei ole mekosta tähän hätään hyvää kuvaa, mutta katsotaan, voisiko sen joku päivä jotenkin esitellä. Ostin myös USA:ssa valmistetun 1940-luvun pellavamekon mielettömän hienoine intiaanikirjailuineen. Siitäkään en viitsi puhua sen enempää tässä vaiheessa; mekko meni nipin napin päälle kuukausi sitten, nyt en edes yritä tunkea sitä ylleni :D


Kolmas bongaukseni oli ihan omani. Tiedätte himoni 70-luvun puuvillaisiin maksimekkoihin. Nyt kokoelmani täydentyi vuoden 1977 Marimekolla. Se menisi nyt ihan raskaudenkin aikana, mutta näytin ottamissani kuvissa ihan muumilta, joten tyydytään tähän liikkeessä otettuun esittelykuvaan ;) Tietääkö kukaan Marimekko-spesialisti, mistä kuosista tai mallista on kyse? Olin yllättynyt, että löytyi näinkin hyvin väreihini sopiva 70-luvun mekko :)

Suosittelen lämpimästi poikkemaan Sauvossa Alles Gute Vintagen pääkallonpaikalla tai tarkkailemaan heidän facebook-päivityksiään erilaisisat tapahtumista, joissa he ovat mukana.

Mukavaa viikonalkua kaikille :)

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Näyttääpäs kivalta paikalta :) Etenkin Anna varmaan innostuis.. ehkä siis sisko-reissu tiedossa tuonne !
Minkälainen hintataso tuolla muuten on ?

-Maria

ps. jotenkin oon ollu tosi iloinen sun puolesta kun luen näitä tekstejä ja nään että sun masu kasvaa :)

Karkkis kirjoitti...

Vaikuttaa aivan loistavalta paikalta! Taidan suunnata sinne lomalla. Sauvosta kotoisin oleva ystäväni taisi joskus tuosta paikasta mainitakin, mutta se unohtui.

Minuakin kiinnostaa hintataso.

Turun Tilda kirjoitti...

Maria: Kiitos, Maria <3

Paikka on aika boheemi ja hinnoittelu tapahtuu sen mukaan, kuinka paljon ostat ;) Minä maksoin ostoksistani yhteensä 70 e, ja sain paljousalennusta. Mielestäni hintataso oli siis vintagevaatteissa aika edullinen. Eli neuvottelut käydään paikan päällä. Kannattaa varata joko käteistä tai sitten saat laskun mukaasi; heillä ei ole kortinlukijaa.

Karkkis: Ihan huippu paikka! Hintatasosta kirjoitin tuossa Marian kommenttiin, joten siinä tietoutta sinullekin :) Kuulema Alles Gute VIntage on muuten mukana esim. niillä vintagebrunsseilla, joita pidetään joskus Evergreen Garderopin tiloissa Leaf Centerissä. Pitäisi osallistua joskus!

Satu-Elina kirjoitti...

Vau, onpa upea Marimekko-löytö! Kuosi ei näytä tutulta, mutta jotenkin siitä tulee mieleen Marimekon taannoinen kodin tekstiileissä ollut hyasintti-kuvio.

Turun Tilda kirjoitti...

Satu-Elina: Kiitos! Voihan olla, että kuosia on käytetty eri tuotteissa. Toivottavasti joku osaisi vinkata!