tiistai 5. elokuuta 2014

Ajatuksia uudesta H&M-kuvastosta

Tervehdys!

Viime viikolla postilaatikkoon tipahti jälleen massamuodin Raamattu, nimittäin H&M:n uusi syyskatalogi. Vuosikausia se on ollut monelle, myös minulle, varmasti nautinnollinen hetki; itse keitin usein kupin kahvia ja istuin haaveilemaan hankinnoista syysgarderoopiini... Ainakin allekirjoittaneelle nimenomaan syyspuvusto on ollut se aina se massamuodin vuoden juttu. Millaisen uuden hameen tai mekon ostan? Vai löytyykö syysmallistoista jokin ihana pehmeä neule tai vaikka uudet nahkakengät tai peräti saapikkaat? Mielikuvissani näin kirpsakan syyspäivän, värikkäät lehtikasat, Aurajoesta nousevan sumun ja itseni poikakaverin kanssa romanttisella kermakaakaolla, yllä tietenkin ne uudet ihanat vaatteet. Opiskelijanakin tällainen haaveilu oli yleensä realistista, sillä kukkarossa polttelivat vielä kesätienestit. Keväällä olikin sitten kiristettävä kukkaroa.


Pariin vuoteen en ole ostanut pahemmin mitään uutena H&M:ltä. Viime vuoden syyskuvasto taisi olla suorastaan tällaiselle klassisia ja naisellisia vaatekappaleita ihailevalle suorastaan floppi. Tänä vuonna en kierrätyskamppanjan vuoksi edes aio ostaa mitään, vaikkakin mielestäni malliston taso on edellisvuotta parempi! Valikoinkin postauksen kuvitukseksi omia suosikkejani tämän vuoden mallistosta.


Mutta, mutta... Eräs asia kiinnitti huomioni kuvastoa selaillessa ja ärsytti minua suuresti. Kiinnittikö kukaan muu huomiota siihen, että ainakin naisten vaatteiden osalta kuvastosta puuttui totaalisesti tuote- ja materiaalitiedot?! Joidenkin tuotteiden kohdalla saattoi lukea, että neule on villasekoitetta ja Premium-tuotteidem kohdalla kävi ilmi, että ne ovat silkkiä, nahkaa. Muista tuotteista - ei mitään tietoja!

Mietin, että onko kyseessä vahinko? Online-myymälän puolella tuotetiedot ovat nimittäin näkyvissä. Jos kyseessä on tietoinen ratkaisu, pidän sitä kyllä kuluttajien vähättelynä. Kyllä minua ainakin kiinnostaisi tietää, onko ostamani paita kenties polyesteria, akryylia, puuvillaa, puuvillaa, johon on lisätty elastaania, viskoosia tai jotakin edellä mainittujen yhdistelmää. Aiemmissa kuvastoissa materiaalitiedot ovat mielestäni vielä olleet olemassa, joten mitä ihmettä? Jos syy on se siinä, ettei ostajia kiinnosta, on tilanne vielä huolestuttavampaa. Kertakäyttöshoppailijaa ei kiinnosta? Ostetaan uutta sikasäkissä ja heitetään pois? Eilisessä A-Studiossa tuli taas esille, että jokainen suomalainen heitää n. 8 kg tekstiilijätettä menemään vuosittain.

Toivon saavani huolenaiheeseení vastauksen. Täytynee ottaa yhteyttä yrityksen kuluttajapalveluihin, sillä yleisesti ottaen massamuotifirmoja vertaillessa, H&M on kuitenkin ollut taannoisista skandaaleista huolimatta siellä ekologisuuden ja eettisen tuotannon kärkipäässä. Heidän tuotteensa ovat kohtuullisen kestäviä ja suuri volyymi luo mahdollisuuden kehittää ja laajentaa esim. kierrätysmateriaalituotantoa. Mielelläni kannustaisin ja puhuisin tällaisen ketjun puolesta, mutta tällaiset pienet havainnot valitettavasti laskevat brändin arvoa silmissäni.

Kuvat lainattu H&M:n sivulta.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veit sanat suustani. Olen tismalleen samaa mieltä. Siis, että syyspuvusto on vuoden kohokohta, kuvastoja on aina odoteltu innolla ja tällä kertaa tuo materiaalitietojen puuttuminen oli suoranainen shokki! Kesän aikana olen inventoinut omaa vaatekaappia runsaasti ja nyt olisi aika hankkia puuttuvia perusvaatteita syksyksi. Kuvaston kanssa on kiva istahtaa alas, siemailla kuppi teetä ja rastita mahdolliset kandidaatit kuvastoon. Sitten olen joskus myöhemmin naputellut nettiin tilauksen. Nyt pitäisi jokainen potentiaalinen vaatekappale katsastaa netistä erikseen, sillä minä en todellakaan pue ylleni akryyliä tai polyesteriä. Itse asiassa H&M on vain muutamia vaatteita, jotka malliltaan tai materiaaliltaan ovat sopivia ja nyt niiden esiin kaivaminen on entistä hankalampaa, koska käsittääkseni H&M:n nettikaupassa ei voi etsiä materiaalin mukaan.
Olisiko kyseessä se, että painettua kuvastoa ajetaan hiljalleen alas? Kuvitellaan, että se toimii lähinnä virikekuvina ja inspiraation lähteenä? Minua kyllä henk.koht kiinnostaa erittäin paljon nuo tuotetiedot. Ehkäpä annan palautetta H&M:lle tästä.

Elisa

Anonyymi kirjoitti...

Kävin saman tien jättämässä asiasta palauteen H&M:n asiakaspalveluun. Saa nähdä tuleeko asiaan jokin vastaus...

Elisa

Elina kirjoitti...

Juu, juuri tällaisista asioista palautetta menemään! Todennäköisestihän ne materiaalitietovajeiset vaatteet ovat muovia jossain muodossa. Polyesteria, tai neuleet akryylia...

Anonyymi kirjoitti...

Olin innoissani kun näin luettelon postilaatikossa. Kiva iltapäivä kuvastoa tutkien. Mutta pettymys oli suuri. Ei kiinostavia vaatteita. Tyrmistys, kun ei materiaalitietoja lainkaan. Pitävät kuvastoa vain pelkkänä mainoksena nettikauppaansa. Haluavat kai lopettaa kuvaston kokonaan ennenpitkää. Kyllä kuvaston selaaminen on paljon kivempaa kuin nettikaupan selailu. Sitä en juurikaan viitsi. Metsäntyttö

Turun Tilda kirjoitti...

Elisa: Hei, hyvä että tartuit asiaan! Ilmeisesti kyse on juuri tuosta kuvason alasajamisesta; Nelliinan blogissa joku taisi mainita siitä. On silti aika paksua puhetta, ettei olisi tilaa mainita materiaalitietoja...

ELina: Niinpä. Noin usein onkin, vaikkakin bongasin esin. tuon postauksen hippimekon olevan viskoosia. HArhaan menee joka tapauksessa - tiedostavammat kuluttajat näkevät asian juuri kuten ilmaisit ja välinpitämättömiä ei kiinnosta. Hieman yhteiskuntavastuuta yritykselle!

Metsäntyttö: EI muuta kuin aamen! Laita sinäkin palautetta lafkalle :)

heinis kirjoitti...

Kyllä, tismalleen samaa asiaa päivittelin miehelleni kuvastoa selatessani. Ajattelin kurjistuksissani, että haluavatko he peitellä akryylivillapaitoja tällä "tietojen kätkemisellä"...? No, toivottavasti tämä ei ole pysyvää!

Anonyymi kirjoitti...

Itselle oli aiemmin hyvinkin tärkeä myös juuri tuo syyskuvasto ja silloin joskus myös tilasin siitä paljon vaatteita. Nyt en ole moneen vuoteen edes koko kuvastoa selannut ja peruin niiden "tilauksenkin". Kyllästyin siihen, kun vaatteet eivät sitten livenä näytteneetkään yhtä hyvältä kuin kuvissa, ja totesin helpommaksi kiertää ihan kivijalkakauppoja, niin näkee ainakin realistisemmin, mitä vaatteet todella ovat... Joskus kun etsii jotain juuri tietynlaista vaatetta, tulee selattua hm:n valikoima netistä. Tuo on kyllä silti ikävää, jos paperikuvastosta ei materiaalitietoja löydy :(

Turun Tilda kirjoitti...

Heinis: Laitetaan joukolla viestiä, että ainakaan osa kuluttajista ei ole uudistukseen tyytyväisiä!!

anonyymi: Ylipäätään kivijalkaliikkeiden tukeminen on hyvä juttu! Massakatalogien selailu voi toimia vaikka inspiraationa ja toteuttaakin asun joko ompelutaitoisena itse tai sitten ompelijalla, kuten itse teen :)