torstai 31. heinäkuuta 2014

Ystäväni karonkka-asu

Iltaista!

Nyt, kun itselläni ei ole asiaa vintagemekkoihin, on hyvä hetki esitellä ystäväni ihastuttavat väitös- ja karonkka-asut. Sain luvan myös näyttää kuvat ilman epämääräisiä sydämiä ynnä muita suttuja, mikä on tietysti poikkeuksellista herkkua tässä blogissa, jossa blogin pitäjä yrittää vielä edes jollain tavoin suojella yksityisyytensä rippeitä ;)


Ystäväni Kirsi-Marian virallinen väitösasu löytyi Helsingistä Fida-kirpparilta ja muuttui ompelijan käsissä tyylikkääksi ja ajattomaksi polvimittaiseksi pikkumustaksi.

Karonkka-asua kerroinkin olleeni mukana metsästämässä. Kirsi-Marian etnologian alan väitöskirjan aihe  ”Ei elämääni lomia mahtunut.” Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä talvi- ja jatkosotien ja jälleenrakennuksen aikana ajoittuu tarkastelemaan 1940- ja 1950-lukuja, joten hänen toiveensa oli löytää leninki kyseiseltä ajanjaksolta.


Kiertelyjen lopputuloksena asu löytyi lopulta yllätys, yllätys VintagEija´sista. Kirsi-Maria oli kyseistä mekkoa jo netistä vilkuillut, muttei pitänyt sitä ensin vaihtoehtona. Tämä makutuomari vakuuttui leningistä ensi silmäyksellä, että se oli se oikea. Nimesin tuon ihastuttavan vaaleanpunaisilla kukilla koristellun mustan mekon mekon "kesäyön unelmaksi". Se on ehkä kauneimpia näkemiäni 50-luvun leninkejä ja kaiken lisäksi vielä kohtuullisen harvinaista suomalaista tuotantoa!

Kirsi-Marian väitös oli ensimmäinen, johon osallistuin alusta loppuun. Olen kyllä ollut aiemminkin väitöstilaisuudessa tai sitten karonkan jatkoilla, mutta oli hieno elämys nähdä tapahtumaketju alusta loppuun saakka. Ystäväni väitös oli myös läheisimmän ihmisen väitös, jossa olen ollut mukana. Luulenpa, että me ystävät ja tutut olimme enemmän hermostuksissamme kuin väittelijä itse. En voinut kuin ihastella ystäväni sanavalmiutta ja sädehtivää olemusta! Melko pakkaus kaiken kaikkiaan ;)


Kuuluin myös harvoihin ja valittuihin, jotka saivat uunituoreen väitöksen tiskin alta. Sitä ehti selailla jo väitökseen seuraksemme lähtenyt  91-vuotias isoäitini ja äitinikin on tilannut teoksen lukulistalleen.

Kirsimaria on muutenkin erikoistunut 50-luvun historiaan. Suosittelen aikakaudesta kiinnostuneille muun muassa Onnen aika? Valoja ja varjoja 50-luvulla-teosta, jonka Kirsi-Maria on kirjoittanut yhdessä Keijo Rantasen kanssa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan ystäväni uusia aluevaltauksia! Kaikkea hyvää ja menestystä uralle uudelle tohtorisnaiselle!

Kuvat 1 ja 2  lainattu Illuusioita-blogista ja kuva 3 on lainattu täältä.

5 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Minun pitääkin lukea tuo Onnen aika?, koska näyttää käsittelevän teemoja, joita itsekin mielelläni nostan esiin, kun mennyttä liikaa nostalgisoidaan. Myös väitös kuulostaa kiinnostavalta. Jos minulta kysytään, kansatieteen ja folkloristiikan piiristä tulevat kiinnostavimmat väikkärit!

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä etsiä käsiini nuo kirjat!

Väitöskirjan aiheessa mua koskettaa se, että tavalliset naiset, kovaa työtä tehneet ja vailla ns. mediaseksikkyyttä eläneet, pääsevät ääneen. Että heillä on niin merkityksellistä sanottavaa, että väitostyötä tekevä uurastaa kenties useita vuosia tuodakseen sen esille. It is the people that matter.

Mekko on huikean kaunis :)

Satu-Elina kirjoitti...

On kyllä upea leninki! Ja mielenkiintoinen aihe väitöksellä.

Kirsi-Maria kirjoitti...

Kiitos, ystäväkallis. <3

Turun Tilda kirjoitti...

Elina:Jos haluat, saat kyllä lainaan Onnen aika?-teoksen. Se antaa kyllä kattavan kuvan 50-luvun ilmiöistä.


Olen kanssasi samaa mieltä kyseisten alojen väitöksistä, tietystiu vielä historia mukaan lukien ;) kyseisten alojen väitökset ovat usein myös niitä, joista maallikkokin saa eniten irti.

anonyymi: Suosittelen! Mitenkään esim. lottien työtä vähättelemättä on hyvä, että myös sotavuosien teollisuuden ja maataloustuotannon ylläpitäneiden naisten ääni pääsee esille. Jos kotirintaman tuotanto olisi kaatunut, koko SUomi olisi kaatunut. Kaikki eivät voineet olla lottina ilmapuolustustorneissa.

Satu-Elina: Toivottavasti tohtori huomasi kommenttisi :)

Kirsi-Maria: <3