torstai 20. maaliskuuta 2014

Toivon, että onnen kultakäsi antoi, mitä hait...

Iltaista!

Heti alkuun kiitos ihan mielettömästi tuosta kommenttitulvasta boksin puolella. Jotenkin tuntuu, että kommentointi on ollut viime kuukausina jotenkin vireämpää tässä blogissa kuin pitkään aikaan. Ja se ei ole kyllä ainakaan minun vuorovaikutustaitojeni ansiota; en ole oikein kunnolla aina ehtinyt vastailla kommentteihin. Yritän nyt huomioida nuo pariin edelliseen postuakseen tulleet kommentit ennen kuin väsään uutta postausta. Siihen aika onkin kyllä aika kortilla; seuraavan viikonlopun korjaan taas ylppäreitä aika tiiviisti.


Päivän asuna oli tänään H&M-painotteinen asu. Nuttu on blogissa monesti nähty merinovillaneuletakki, jonka omistan myös haalean vaaleanpunaisena ja viininpunaisena. Ihan huippu sarja, sanon minä!

Tunika on jälleen sellainen neljän euron löytö Ihana Kirppikseltä. Tämän alla masulla on tilaa vielä hetken kasvaa, vaikkei se trikoota olekaan. Asu keräsi muuten aika lailla kehuja tänään työpaikan nuoremmilta ;)


Tässä vielä lähi kuva nutun napeista ja lempirihkamakorustani, sydämestä.


Lush Designs-peltipurkki majailee tällä hetkellä olohuoneen puolella, vaikka ajattelin alunperin sijoittaa sen keittiöön.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Pidin eilen viimeisen aamunavauksen ehkä todella pitkään aikaan. Mietin kovasti, mitä haluaisin sanoa. Sitten keksin soittaa Johanna Kurkelan ihastuttavan kappaleen Jossain metsäin takana. Olen monasti ajatellut, että jos aamunavausnakki osuu ihan toukokuun loppuun, soittaisin sen joskus abeja ja ysejä silmällä pitäen. Tilaisuutta ei tule ainakaan tänä vuonna, joten omistin sen nyt maaliskuussa oppilailleni ja kiitin tästä vuodesta. Kerroin, että heitä on ollut ilo opettaa.

Nyt omistan samaisen kappaleen myös teille lukijoilleni ja kiitän, että olette, osa hyvinkin pitkään, seuranneet tätä blogia ja ilahduttaneet kommentein myös minua :)

Ps. Kysely jatkuu vielä muutaman päivän ajan tuossa sivupalkissa :)


3 kommenttia:

Kukkaisunelmia kirjoitti...

Johanna Kurkelalla on kyllä aivan mahtava ääni! Onkohan aivan kamalaa, jos plagioisin sinun idean aamunavausbiisistä? Minulla on nimittäin opettajista viimeisenä toukokuussa aamunavausvuoro ja en sen tarkemmin ollut vielä ehtinyt musiikkivalintaa miettiä. Aiheena kiitollisuus ja tsemppaus niin ihanille oppilaille kuin työyhteisöllekin (sijaisuuteni loppuu kesään.
ps. tuo tunika on kyllä todella symppis ja ihana!

Turun Tilda kirjoitti...

Kukkaisunelmia: Eikö olekin, eräs suomalaisista suosikeistani :)Soita kappale ehdottomasti; levittäkäämme hyvää mieltä työyhteisöissämme!

Kiitos tunikakehuista :)

Mimosa kirjoitti...

Tuo on todella ihana biisi! Meinasin laulaa pikkusiskon ylppäreissä pari vuotta sitten, mutta lauloinkin sitten Mestaripiirroksen.