maanantai 24. maaliskuuta 2014

HiroNIA-päähine

Huomenisia!

Koska keho muuttuu ja paisuu, ajattelin satsata pukeutumisessa raskausaikana asusteisiin. Päälaella keikkuvat pikkuhatut ovat eräs heikkouteni, joita harrastan vapaa-ajan pukeutumisessa - kouluun en nyt oikein osaa sellaisessa lähteä ;)

Tyylillisiä esikuvia ovat tietysti tässä mielessä vanhan ajan hyvin pukeutuneet daamit sekä tietysti Cambridgen herttuatar Catherine.



Löysin Eijan muuttoalesta soman hatun, jota olin kyllä vilkuillut jo aiemmin. Se osoittautui tamperelaisen salonkiompelimo HiroNIAn tuotannoksi eli kyseessä ei ollut tällä kertaa vintagehattu. Eija kuitenkin kertoi ostaneensa hatun alunperin itselleen, joten nyt hieman löysästi tulkisin hatun olevan käytetty ;) Toki mielestäni suomalaista käsityöyrittäjyyttä voi kierrätyskeijuvuoden aikana ihan hyvin tukea.



Hatun väri on houkuttelevan keväinen. Te pitkäaikaisemmat lukijat jo ehkä tiedättekin, että vuodenaikojen mukaan vaihtelevan värikarttani mukaan yleensä syksyllä innostun kylmistä marjaisista sävyistä ja keväisin sitten hieman pehmeämmistä ja koralliin sointuvista pinkeistä. Nyt on siis kauden virallinen keväthattu hankittu!


Edustavasta raskaustyylistä puheenollen, suositelkaapa kivoja kotimaisia ja ulkomaisia raskaustyyliblogeja! Olisin kovin kiitollinen :)

Mukavaa päivänjatkoa!

Ei kommentteja: