keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kierrätystä omasta vaatekaapista


Huomenisia!

Ylppärit on lähes korjattu, joten sallin itselleni pienen aamuhetken blogin parissa. Eilinen työasu päätyi melkein kirppiskassiin, mutta sitten tajusin kaksi asiaa - värikkäitä vaatteita ei keväänkorvalla voi olla liikaa ja jos joskus siunaantuu se kuuluisa siunattu tila kohdalleni, niin kietaisumekot/-tunikat ovat mitä parhaita raskausajanvaatteita. Heh, heh; siis tällaista kaukokatseisuutta ;)


Kynnet olivat kuitenkin se akuutti innoituksen lähde, syy miksi tunika päätyi ihan päälle asti!


Hallitsen mielestäni pukeutumisen niksit aika hyvin, mutta todellinen Akilleen kantapääni ovat housut. Tarvitsisin tällä hetkellä sellaiset kunnolliset ja napakat, mutta iisisti päälle solahtavat farkkulegginssit. Vai jegginsseiksikö nitä kutsutaan? Olisin valmis maksamaan sellaisista vähän enemmänkin kuin kolmekymppiä, jos edellä mainitut kriteerit täyttyvät. Olen perin kyllästynyt joustottomiin, kinkkanoihin ynnä muihin versioihin. Jalkani on toki "siankinkun" malliset, mutta luulisi, että tällaisetkin koivet jossain mallistossa huomioidaan :D

Mitä merkkiä sinä suosittelisit? Toimipa vuorostasi Tildalle tyylikonsulttina!

Mukavaa päivänjatkoa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kommentit omasta vartalostasi ovat niin sympaattisia! :) "siankinkut" ja päärynävartalopohdinnat tasoittavat vähän kauneusihanteiden luomia vääristymiä; kaikkien meidän ei tarvitse olla missimittoja täyttäviä kilometrikoipia!

marja kirjoitti...

Tein kerran heräteostoksen Lindexillä ja ihastuin ikihyviksi! Heidän Skinny-farkut ovat nimittäin supermukavat päällä, mutta kuitenkin napakat eivätkä lössähdä heti muodottomiksi. Ja niin vartalonmyötäiset, että mielestäni nämä ovat enemmän legginsit kuin farkut. Ja kun itseltänikin löytyy lantiota ja reittä vaikka muille jakaa (hmm, olikos tuo nyt jotenkin rivosti sanottu...) niin uskallan suositella näitä sinullekin.

Nyt kun kävin Lindexin sivuilla, siellä oli jos jonkinlaista Skinny-farkkua kaikenlaisilla hinnoilla, enpä sitten tiedä tekeekö hintaeron vain väri? Omani ovat nuo kalleimmat (39,95) versiot.

Suvi kirjoitti...

Itse olen löytänyt Vilasta hyviä farkkuja, jotka toimittavat legginsien virkaa olematta kuitenkaan legginssit eli voi käyttää lyhyenkin paidan kanssa. Hinnat 30-50 e.

Augusti kirjoitti...

Ajattelitko farkkulegginssejä siis juuri tunikan kanssa? Minusta monet nykyfarkut ovat jo todella ohuita ja melkein "trikoomaisia".

Tulipa muuten mieleen, että Turun Carlingsissa näytti olevan viime viikolla joitakin Nudien farkkuja alennuksessa. Kävin siellä erään ystäväni vinkistä, mutta en löytänyt mitään. Housujen sovittaminen ja etsiminen on vain niin kamalaa, että lähdin sieltä pois ahdistuneena. Onneksi housupula ei ole juuri nyt akuutti.

Anonyymi kirjoitti...

Oman suosikkini, useamman vuoden etsiskelyn jälkeen löysin Noa Noa-merkistä. Tämän kevään malliston erittäin tiukat mutta myös erittäin joustavat farkkutyyppiset housut, jotka käyvät ihan kaikkiin tilaisuuksiin. Malli taitaa olla tämä http://www.noanoa.com/en/Product?skuid=1-2382-100000003 . Hinta n. 100 € mutta on sen väärtti. Ei polvipussia näkyvissäkään. Tuhlasin 70 € sitä ennen Espritin vastaaviin, ja ne lörähti parin käytön jälkeen niin että nyt niitä ei voi enää käyttää. Musta tuli kertaheitolla Noa Noa -fani. Omani ostin Millan putiikista Lahdesta, heillä on myös nettisivut.

T. Maija

oka kirjoitti...

Dr. Denimillä on sekä farkkuleggingsejä että mukavan joustavia perusfarkkuja, eivätkä ole hinnalla pilatut. Ne leggingsit eivät ole kauhean kestävät, mutta farkut ovat olleet nappiostos.