maanantai 6. helmikuuta 2012

Pirteämpää jaksoa

Tänään on hyvä päivä! Seuraavassa muutamia syitä:

- Työpäiväni käsitti vain viisi oppituntia viime jakson seitsemän perättäisen oppitunnin sijaan (siinä olikin tekemistä, sillä välitunnit ovat koulussamme keskimäärin 5 minuutin mittaisia ja kun opettaa monessa eri luokassa, niin kiirettä piisaa)! Uusi jakso tuntuu ainakin näin aluksi ihan levolta :D

- Tässä jaksossa minulla on myös opetukseton päivä :) Saanen edellisen jakson koepinot hieman nopeammin korjattua.

- Sain pesulasta parhaan villakangashameeni. Purkkatahra lähti irti lähes kokonaan :)


- Aurinko paistaa ja päivät ovat pidempiä kuin aikaisemmin!

- Illalla on kaiken lisäksi tiedossa kirjaesittely! Ilmaista ruokaa ja juomaa sekä rupattelua oman alan ihmisten kesken; mikäs sen parempaa :)

Mukavaa viikon alkua ja helmikuuta myös teille kaikille lukijoilleni!

Ps. Lupaan tehdä heti koeryysiksen jälkeen muitakin postauksia kuin kouluaiheisia. Nämä tulevat vain luonikkaimmin. Pahoittelen myös sitä, etten ole ehtinyt vastaamaan tulleisiin kommentteihin viime aikoina. Se johtuu myös kiireestä.

Ps 2. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla, minkä mittaisia ovat teidän koulun välitunnit ja pitääkö oppilaiden mennä silloin ulos.
Ps 3. Miten olisi uutena asustemuotivillityksenä muuten tällainen kätevä pilli? Toimisi varmasti huonosti käyttäytyvien aikuisten työpaikallakin kurinpidossa esim, jos ei meinaa saada palaverissa suunvuoroa :D

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko vastata, kun oli niin helpot kysymykset - onnistumisen elämyksiä lievään maanantaiangstiin, jee ;)

Meillä välitunnit kestävät pääsääntöisesti 15 minuuttia. Yksi välkkä on vain viiden minuutin mittainen, ja se on kyllä ihan liian lyhyt, hyvä jos siinä ajassa ehtii edellisen tunnin paperit koota kasaan.

Oppilaiden ei tarvitse mennä ulos, onneksi - olen töissä yläkoulussa, ja kissa-hiiri-leikkejä saa muutenkin leikkiä ihan tarpeeksi. Ei hermo kestäisi, jos pitäisi vielä väkisin kaivaa oppilaita jostain takkien alta välitunniksi raittiiseen ulkoilmaan...

-mielikuvituksekas nimimerkki "ope"

Anonyymi kirjoitti...

Alakoulussa opetan ja lasten on mentävä ulos. Viime lukuvuonna kokeilimme lyhyempiäkin välitunteja, mutta onneksi palasimme perinteisiin 15 min. mittaisiin. Ehtii opekin ainakin jossain välissä päivää istahtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mitä päätit niitten Parikoitten suhteen? Siis kenkien. Huomasin kyllä myös, että toivelistalla ei Maxinea enää ollut.

-Jossu

Ilona kirjoitti...

Meillä on alakoulussa aina kaksi 45 min. oppituntia putkeen ja sitten puolen tunnin välitunti ja kaikki menevät ulos (tosin osa vasta opettajan ohjaamana, jotkut yrittävät jäädä sisään). Olen kielten opettaja ja välitunti oppituntien välillä olisi kyllä kiva, nyt on aina vähintään muutaman minuutin myöhässä seuraavalta tunnilta. Oppilaiden kannalta on 30 min. välkkä kyllä hyvä, ehtivät olla ulkonakin kun pienillä se ulkovaatteiden pukeminen kestää :)

PS. Mulla on kanssa päivittäisenä asusteena tuollainen pilli :) Se roikkuu avainnauhassa, yleensä käytän sitä vain ulkona, mutta muutaman kerran on päässyt käyttöön tunnillakin...

Saariston kasvatti kirjoitti...

Ihanaa että on helpompi jakso. Opetukseton päivä tekee varmasti nannaa, jää viikonloput vapaammalle!! :)

Turun Tilda kirjoitti...

Anonyymi: Hahaa ;) No meillä on kuljetusyhteyksien takia nuo välkät mitä on: kaksareitten välillä minsa, sitten yksi 10 min välkkä, mutta ruokkis onneksi 40 min. Ei meiläkään ole ulkoilupakkoa. Olisi kyllä mielenkiintosta kuulla, kuinka monessa yläkoulussa se on. Muistelin, että omana yläasteaikana ulkoiluvelvoite oli.

anonyymi: Luonnolisesti. on hyvä, että pienet pääsevät peuhaamaan. Kyllä opekin tuollaisen tauon tarvitsisi...

JOssu: Parikat on kiikarissa edelleen, en ole vain ehtinyt Hesaan moneen kuukauteen. Pitäisi hakea ihan liikkeestä, jotta voisi testata eri malleja. Toivon, että aikaa Hesa-visiitille löytyisi vihdoin hiihtolomalla :)

Ilona: kuulostaa tosi hyvältä oppilaidne kannalta. Opelle tosiaan voi tulla kiire... pilli on jees :D

Saariston kasvatti: toivotaan, että aikaa vapaalle jää enemmän kun koepinot on korjattu. tosin ylppärit kolkuttelee jo nurkan takana ;) Silti hyvä näin :)

piparminttu kirjoitti...

Meillä on periaatteessa aamupäivällä ja iltapäivällä kahvitauot 20min ja puolen tunnin ruokkis. Käytännössä kaksaria katkaistaan pienellä tauolla. Tyypillisesti yhtä (ammattiaineet) ainetta on aina aamu- tai iltapäivä kerrallaan. Ei ulosmenopakkoa, mutta sais olla..

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Minä työskentelen alakoulussa ja meillä on ensimmäisen 45 min oppitunnin jälkeen 15 min välitunti ja sen jälkeen on kaksi tuntia putkeen eli 90 min tunti (jossa yleensä vaihdetaan ainetta puolessa välissä). Tämän jälkeen on tunnin tauko (kyllä!), jolloin oppilaat ruokailevat ja ulkoilevat. Ruokailuajasta riippuu miten kauhan ehtivät olla ulkona 30-45 min yleensä. Tämän jälkeen taas 90 min tunti ja sitten on 15 min välkkä ja yksi 45 min tunti.

Meillä oppilaat menee aina ulos, mutta varsinkin lyhyemmillä välkillä pitää olla patistelemassa, jotta ehtivät ulos.

Kiitos muuten mainiosta blogista, on mukava lukea samalla alalla olevan mietteitä. Itsekin olen vastavalmistunut, joten monia samoja mietteitä on mielessä :)

Jii

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on kovin vaihtelevan pituisia välitunteja. On siirtymävälkkää, 10 min ja 15 min välkkää sekä ruokis kahdessa vuorossa joko 30 tai 35 min ryhmästä riippuen. Sijaiselle varmaan painajainen, mutta ite oon toisinaan kartalla ;) (Oikeesti ei niin vaikeaa kuin miltä ehkä kuulostaa.)
Ite tykkäisin 15 min välkistä, niin ehtisin joskus istahtaa ja vaihtaa kuulumisia työkavereiden kanssa. Nyt välkät menee seuraavien tuntien valmisteluissa tai edellistä tuntia siivotessa (opetan mm. fykeä, joten välineiden siirtelyä ja tiskiä on jonkin verran) ja luokkatiloja vaihtaessa. Toisaalta lyhyemmät välkät on valvojalle kivempia ;)
Meillä saa olla välkät sisällä, mutta aluetta on hieman rajoitettu eli ihan missä tahansa ei saa oleilla. Meteli sisällä on korvia huumaava eikä pieni happihyppely varmaan seuraavan tunnin keskittymisellekään pahaa tekisi. Kissa ja hiiri -leikkiä en kuitenkaan kaipaa, sitäkin olen kokeillut muissa kouluissa.

Kiitos muuten Turku-vinkeistä! "Koti-ikävä" tuli vanhaan opiskelukaupunkiin. Itse olisin mainostanut Martin puutaloaluetta, mutta Elina ehti ensin. Oletko muuten koskaan käynyt Brinkhallin kartanossa, jossa kuvattiin aikoinaan Hovimäki-sarjaa? Olen jonkun kerran pyöräillyt sinne ja tykästynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä perinteinen 45 ja 15 koko päivän. Muksut menevät ulos joka ikinen välkkä ja homma toimii kyllä yllättävän hyvin kun mennään aamusta iltapäivään samoilla säännöillä eikä koskaan saa jäädä sisälle. Sanoisin että tuo happihyppely näkyy myös positiivisesti oppitunneilla. Ja kyseessä on siis yläkoulu.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
olen yläkoulussa ja tunnit 45 min ja välitunnit 15 min. Meillä täytyy jokaisella välitunnilla mennä ulos ja systeemi toimii hyvin eikä oppilaitakaan tarvitse pahemmin ulos paimentaa. Pakkasen kiristyessä jonkun verran tosin viivyttelevät. Oppilaat saavat olla sisällä, jos pakkasta on enemmän kuin 20 astetta ja eron käytöksessä kyllä huomaa levottomuudessa ja keskittymisessä... Ainakin kaikkien opettajien mielestä ulosmeno on hyvä juttu!

Annu kirjoitti...

Vähän eri kokemus pakollisista ulkovälitunneista - siinä on aina työpäivän ärsyttävin hetki jos valvontavuoro sattuu. Tietyt oppilaat venkoavat ulosmenon kanssa joka taivaan välitunti, enkä tiedä paljon turhemman tuntuista työtehtävää kun sisävalvonnassa kinata niiden kanssa siitä ulosmenosta. Joskus on pakko väläyttää jo jälki-istuntokorttia että saa viimiset pihalle. Ja sittenkin löytyy joku vielä vessasta piilosta....

Oppilaat itse protestoivat ulkopakkoa,jos saisin päättää niin sallisin sisälläolon. Mutta tekeehön se toki niille hyvää vähän happea saada, itellekin tekisi. On meillä sentään täällä Lapissa pakkasraja - 20 astetta, sen jälkeen saavat olla sisällä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Opetan kieliä yläkoulussa ja meillä on myös ulkoilupakko. Aamulla ja iltapäivällä on siirtymävälkät 5 min, mutta muuten 15 min / ruokavälkkä 30 min. Ja kuten Annu sanoi on uloshätistäminen yleensä tuskaa...