Kansallispyhättö

Mitä luultavimmin paikalla oli kasvanut metsää jo siitä lähtien, kun Itämeri oli alkanut hiljalleen vetäytyä kohti Atlanttia. Ensin nuorta norjaa koivikkoa ja sittemmin suoraryhtistä mäntymetsää. Puiden juuret olivat porautuneet uhmakkaasti syvälle niukkaravinteiseen maaperään. 

120cm x 120cm. Tuon suurempi ei ollut maja, joka nökötti kuusen alla osittain kahden kiven lohkareen takana. Uusiokäyttöön otettuja hiiltyneitä lankkuja ja huopaa katoksi. Lankkujen läikikkäästi tummuneet kyljet ja huovan vihreä väri naamioivat majan tehokkaasti osaksi maastoa. Majan kädensija oli naurettavan mahtipontinen niin mitättömälle rakennukselle. Miksi kuitenkaan olisi pitänyt tehdä uutta, kun kerta vanhan asuinkelvottoman pirtin hantaaki oli käytettävissä? Sellainen sisältää tunnearvoa. Muistoja. Onnellisia.

Vuonna 1934 hän oli muuttanut Helsinkiin. Hämäläinen osakunta oli käynyt tutuksi. Sitten sota ja korkeampi sotilasarvo. Jatko-opintoja ja kihlat entisen opiskelutoverin kanssa, joka oli paljastunut ajan myötä erittäin puheliaaksi karjalaiseksi. Tahdonvoimaiseksi. Työura oli alkanut vauhdikkaasti eikä siinä liiemmin ehtinyt kotitilan tilannetta miettimään. Kun sitten vanha isä oli kuollut ja pirtti palanut, hän olisi halunnut saada koko roskan. Vaimo oli ollut eri mieltä.

                                   

Pikkula. Huusi. Hönni. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hotelli helpotus. Huuska. Kankein käsin hän veisti majan oveen sydämen. Tuosta aukosta ja hirren raoista siivilöityi sen verran valoa, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä tarpeitaan aivan pimeässä. Kenties vaikka Vilkuna saapuisi saunomaan. Tai Urkki! Silloin ei tarvitsisi pyytää kykkimään saunan taakse vaan olisi tarjottavana oikea puucee. Suomalaisen todellinen sielu! Hämähäkin seittejä ja tuulen huminaa.

Sisäseinille sijoitettiin valikoima erilaisia painokuvia suomalasista kansallismaisemista: Poroja Ounasvaaran rinteillä, Savonlinna ja hillasato Kuusamossa. Kauniita järvimaisemia Haukivedeltä ja Kangasalta. Istuutuminen pytylle merkitsi siis itsensä unohtamista ja korkeampaan yhteyteen sulautumista. Suomalaisuus. Mielen pyhittäminen oman alkuperän mietiskelylle. Aikojen virrassa uiskentelemista. Esi-isiin yhteyden saamista. Ehkä kesäpaikan kunnostaminen ei sittenkään ollut hullumpi ajatus.

Oli aika testata oman käden luomus. Ovi auki ja sitten sisäpuolelta säppiin. Tuoreen turpeen tuoksu. Istahdus. Niin henkilökohtaista, mutta kuitenkin yhteisöllistä. Pilkahdus totuudesta.

                                                                         * * *

Juhannus 1966. Kaunis kirkkaana välkehtivä vesistö levittäytyi silmien eteen ja sivuillekin peilaten taivaan sineä. Kaislikko suhisi ja rantapajukon takana rantasauna lämpeni hiljalleen. Siniharmaita savukiehkuroita nousi verkalleen kohti taivaankantta. Kun kerrotaan tämä kaikki sadallatuhannella, saadaan totuus. Suomalaiset olivat jälleen kerran vastanneet alkukantaisen viettinsä kutsuun ja paenneet kaupungeistaan mittumaarin viettoon. Keskikesä. Täytyyhän edes kerran vuodessa saada haistella puhdasta ilmaa. Ja tietysti päästä jälleen ulkohuussiin pohtimaan syntyjä syviä.

 Teollisuusjohtaja Huhtala oli vastannut myönteisesti veljensä professori Huhtalan kutsuun tulla viettämään juhannusta tämän kesäpaikkaan, joka oli itse asiassa molempien vanha kotitila. Paikka oli päätynyt professorin haltuun, koska teollisuusjohtaja ei erityisemmin viihtynyt näin syvällä sisämaassa. Purjehtiminen oli enemmän hänen ja hänen vaimonsa alaa. Veljen kanssa oltiin kuitenkin sen verran hyvissä väleissä, ettei kutsusta voinut kieltäytyä. Kokolle veli oli kutsunut myös tuttuja vuosien takaa, vanhoja naapureita ja muutaman kollegan Helsingistä.

Johtaja Huhtala istuutui huussiin ja hörähti. Tulossa olisi jokseenkin arvaamaton yhdistelmä veljen tylsiä tarinoita arkeologisilta kaivauksilta, naapurin sahtia ja omia napantereita. Johtajan maha murahti uhkaavasti. Vaimotkin saattoivat äityä vallan mahdottomiksi yhteen päästyään. Toisaalta naapurin isännän kanssa olisi mukava poiketa verkoilla ja eräs Maunon kollegoista oli hänen muistikuviensa mukaan oikein mukavan roisia seuraa. Murahdus. Suoli taisi olla tukossa eilisen pihvin vuoksi. Johtaja tiiraili silmät sirrillään katon rajassa olevaa peukalonpään kokoista kennoa. Kömpelönoloinen ampiainen oli juuri ryömimässä sisään kennoon. Samperi! Tuo pesä täytyy hävittää ennen iltaa. Joku voi vielä maistissaan saada tuon pöksyihinsä. Kummalista kyllä kohtaaminen mitättömän luontokappaleen kanssa rentoutti johtajan Huhtalan mielen. Kuin ristiretken johtaja, pyhää toimeliaisuutta puhkuen hän lähti hakemaan välineitä, joilla tuhoaisi tunkeilijan.

Karin Huhtalalla kiersi ilma vatsassa. Tuo kouristava kipu otti välillä niin valtaansa, ettei silloin pystynyt olemaan suorassa puolta minuuttia pidempään. Kunpa saisi puksautettua! Se olisi niin suuri helpotus. Sellaista ei voinut tehdä julkisesti. Ei kaupungissa posliinipytyn äärellä. Ei varsinkaan, jos oli yleisessä vessassa, jossa joku tuntematon tai puolituttu saattaisi kuulla. Hui kauhistus, puolituttu! Siinä menisi jo maine. Täällä maalla vielä kehtasi. Ulkohuussissa. Tuulihan tuli seinän läpi ja vei hajun mukanaan metsään. Pieni paukahdus. Huh, helpotti jo vähän. Vessan nurkassa seisoi todella kaunis emaliteline vadin ja kaatokannun kera. Onpa Liisi löytänyt kauniit! Varmaan viime vuosisadan vaihteesta tai jopa vanhemmat. Nyt tuntui jo helpommalta. Olisi varmaan aika palata muiden seuraan. Veljen vaimo oli näyttänyt vähän ahdistuneelta naapurin isännän seurassa.

 Sade rummutti huussin kattoa tasaisesti. Liisi Huhtala istui pöntöllä ja oli antaa ylen, ainakin vertauskuvallisesti. Sen verran ällöttävää naapurin isännän käytös oli jälleen kerran ollut. Oli puristanut Liisin paksusta reidestä, kun oli ruokailtu pirtinpöydän ääressä. Vaivihkaa hiplaillut. Olikohan hän kuvitellut? Kun Liisi oli hakenut halkopinosta lisää saunapuita, oli Pena tullut takaa päin ja nipistänyt kannikasta. No sitä hän ei ollut ainakaan kuvitellut. Kuiskannut korvaan, että yöunet menevät kun näkee hänet tuollaisessa kesämekossa. Rasvainen mies! Oma vaimokin mukana. Liisi tarkkaili metsää oksan reiästä. Kylläpä kesäinen metsä näytti sateellakin kauniilta. Tumman vihreä, vaaleampi vihreä ja sinisen vihreä vuorottelivat muodostaen kauniin mosaiikin. Olivatkohan naiset kautta aikojen joutuneet kärsimään samanmoisesta ahdistelusta? Uh, no huussissa luulisi olevan katseilta turvassa. Risahdus metsässä. Joku asteli huussin takana? Rysähdys. Pena täälläkin? Suutuspäissään ja punaviinin voimalla Liisi syöksyi ulos majasta. Valmiina puhumaan suunsa puhtaaksi kerrankin. Huohottaen, silmät salamoiden hän kääntyi majan taakse. Kun huimauskohtaus laantui (seurausta liian nopeista liikkeistä tai viinistä), hän huomasi tuijottavansa loittonevaa hirven peräpeiliä.

kuvalähteet: 1 , 2, 3, 4, 5

Kysymyksiä ja vastauksia

Ellen haastoi minut vastailemaan keksimiinsä kysymyksiin:

1. Mitä tulee herkkuleipäsi täytteeksi?

 Ehdottomasti mozzarellaa tai jotakin muuta juustoa, tomaattia, pestoa, basilikaa.

2. Millainen olet kun suutut?

 Olen aika hidas pukemaan suuttumustani sanoiksi tai ilmaisemaan tuntemiani tunteita ilman itsetutkistelua. Eli jos en nyt ihan pitkävihainen ole niin ainakin hitaasti märehtivä (ja tämä kuulostaa tietysti ihan kauhealta...)

3. Aiotko vielä joskus tulevaisuudessa opiskella?

Aivan varmasti! Haluaisin työllistyä paremmin koulutustani vastaavalle alalle. Jos en sitten historian ja yhteiskuntaopin opettajana, niin sitten mieluimmin opona. Harrastuksena voisin sivistää itseäni monin muinkin tavoin.

4. Suosittele jotain hyvää kirjaa, joka kannattaisi lukea?

Viimeisin suuren vaikutuksen tehnyt kirja on Laura Honkasalon Eropaperit. Opiskelijoilleni olen suositellut monia fiktiivisiä tai elämänkerrallisia historiateoksia. Tällaisia ovat mm. Sofi Oksasen Puhdistus, Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa sekä Jung Changin Villijoutsenet.

5. Onko sinulle tapahtunut joskus jotain "yliluonnollista"?

Jotkut asiat kokee toisinaan "johdatuksena", jonakin toisena päivänä samat seikat selittää kylmän analyyttisesti. Oliskohan tämä asennekysymys? Kallistun tällöin mieluummin yliluonnollisen suuntaan.

6. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieliin?

Koen usein olevani hieman vaikeasti lähestyttävä. En ehkä ihan ensimmäiseltä vaikutelmalta, mutta pidän tietynlaista muuria ympärilläni, mikä vaikeuttaa lähempää tuttavuutta. Todennäköisesti tämä päänsisäinen ongelma vaivaa eniten itseäni. Haluaisin kuitenkin jäädä ihmisten mieliin sellaisena kuin koen olevani eli persoonana, jolla on syvällisiä ajatuksia ja joitakin erityistaitoja, joka on huumorintajuinen ja kanssaihmisiään ystävällisesti ja reilusti kohteleva.

7. Harrastus, jota toivot joskus  harrastavasi?

Näitä on ainakin tuhat! Haluaisin laulaa kuorossa, käydä laulutunneilla, maalata ja piirtää, tuunata vaatteita, kokkailla ja kirjoittaa jotakin vähän vakavammin otettavaa. Mistähän sen ajan repäisisi? Niin, ja tietysti pitäisi harrastaa liikuntaa...

8. Onko sinulla jotain "merkityksetöntä erityistaitoa"?

Olen lyömätön Trivial Pursuitissa ja kärsinyt koko ikäni siitä, että ihmiset eivät halua pelata kanssani sitä.

9. Lempikarkkisi?

Fazerin Sinistä ei ole toistaiseksi voittanut vielä mikään :)

10. Onko sinulla lemmikkejä/haluaisitko niitä? Jos haluaisit, niin mitä?

Tutustu tämän blogin kategoriaan Herra Råtasta.

11. Tää oli niin paha kysymys Bisquitsilta, että pakko laittaa kiertoon... Kumman kaa: Henry Saari vai Matti Nykänen? 

Ei kumpikaan , mutta jos on ihan pakko, niin kai mun pitää vastata tähän tuo ensimmäinen vaihtoehto. Syyn voivat päätellä ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti ;)

Tässä vielä muutama Bisquitsin lanseeraama kysymys:

12. Milloin ja millaisessa tilanteessa olet viimeksi itkenyt?

Tänään, sillä eräs uraani liittyvä etenemismahdollisuus kariutui.

13. Millainen olit 17-vuotiaana?

 Aika mustavalkoisesti ajatteleva, oikeudentuntoinen, ensi kertaa seurusteleva feministi

14. Mikä on kummallisin tilanne (esim. saamasi kommentti tai muualla tapahtunut asia), joka sinulle on tapahtunut blogisi ansiosta?

 Hmmm... minulle on ehdotettu mm. opettajuutta käsittelevän kirjan kirjoittamista, mutta ehdottomasti hullunkurisen ehdotus taisi olla , kun eräs tuntematon mies lupasi lahjoittaa minulle 30 paria 70-luvun pokia! Oiskohan pitänyt reagoida kyseiseen viestiin jollakin tavalla ;) Niistähän olisi saattanut luoda makean "Poka päivässä"-kuukauden ;)

15.Millaiseksi kuvittelisit elämäsi nyt, jos olisit vielä yhdessä ensimmäisen vakavan poikaystäväsi kanssa?

 Se ei ole mahdollista, sillä hän on poissa keskuudestamme.

16. Kuka on ihannenaisesi julkkisten joukosta?

 Ehdottomasti Hillary Clinton! Ihailen tosin myös Paula Vesalaa, Leena Landeria, Kaari Utriota, Minna Parikkaa...

17. Mainitse yksi asia, jota olet elämässäsi myöhemmin katunut.

En lähtenyt koskaan vaihtoon. Ehkäpä pääsen joskus ulkomaille vaikka kotirouvana ;)

 En tiedä yhtään, ketkä ovat haasteen jo ottaneet vastaan. Kokeilen tikulla jäätä ;) Mites on sinun laitasi, Kirsimaria?  Haluaisitko osallistua? Vastaapa kymmeneen vapaavalintaiseen edellisistä sekä seuraaviin:

1. Jos olisit mennyt ammattikouluun, niin mille linjalle?

2. Pitäisikö Suomen erota euroalueesta?

3. Oleko joskus äänestänyt samaa puoluetta eduskunta- tai kunnallisvaaleissa kuin vanhempasi?

4. Millaiselta, aivan erilaista alaa edustavalta ammattilaiselta historiantutkijalla voisi olla opittavaa?

5. Jos voisit aikamatkailla kerran, minne menisit?

Toki muutkin voivat halutessaan osallistua!

Ps. Kiitos postausaihekyselyyn vastanneille. Te haluatte hämmästyttävän heterogeenisia postauksia! No, se on toivottavasti jatkossakin tämän blogin suola :)

Ps2. Jos haluat keksi minulle vielä jonkin kysymyksen tähän postaukseen liittyen, voit jättää sen kommenttilootaan. Näihin on ihan mukava vastailla :)

Koruttoman ihmisen lipas ja lisää Tukholman aarteita

En ole koskaan pitänyt itseäni koruihmisenä. Valmistumiseni johdosta olen kuitenkin saanut useamman korulahjan/lahjakortin, mikä aiheutti minulle aluksi päänvaivaa. Mitä ihmettä ostaisin? No, ajattelin olla rationaalinen. Kyllähän minulle, pikkuhamsterille, on tässä vuosien saatossa kertynyt kaikenlaista korua ja rihkamaa nurkkiin, joten ehkä sellainen "aikuisten oikea" korulipas voisi olla ajankohtainen. Lähdin selvittämään asiaa.

Minulla ei ollut lainkaan käsitystä siitä, mistä korulippaita voi ostaa tai mitä ne ylipäätään maksavat. Ajattelin, että ehkä sellaisen saa jollakin parillakympillä, joten tyyperrys oli valtaisa, kun havaitsin sellaisten kunnollisten maksavan reilusti päälle 50 euroa!

Katsoin kuitenkin tarpeelliseksi putsata vihdoin kipponi ja laatikkoni siisteiksi koruista, joten päätin panostaa lippaaseen hinnakkuudesta huolimatta. Kulta-Jousessa löytyi lopulta se fiinein koruloota, joka on nyt kesäkuussa kanta-asiakastarjouksessa. Kyseisen monikerroksisen lippaan oikea hinta on 90 euroa (iik!), mutta sen sai nyt 70 eurolla. Kun käytin erään lahjakorttini, minulle jäi maksettavaksi lopulta vain se kaksikymppiä, jolla olin alunperin kuvittelinkin selviäväni...

Huomaan kyllä, että lippaani on hyvää laatua. Siinä on kunnolla pieniä kolosia sormuksille ja korvakoruille, riippuvat korvakorut voi ripustaa hakasiin roikkumaan ja ketjut kietoa sellaisten lappusten ympäri, etteivät ne mene sekaisin.

Entä sitten se totuus "koruttomuudestani"? No nämä kuvat lippaan nykysisällöstä kertovat varmaan enemmän kuin mitkään selitykseni.... Harakanpesältähän tuo vaikuttaa ;)

Tietysti nälkää kasvaa syödessä... Rihkamakoruja katsellessa lipas alkoi tuntua vähän liiankin fiiniltä kodilta niille. Pitäisiköhän tulevaisuudessa panostaa vähän enemmän laatuun?  Tutkaillessani ikivanhoja rihkamakorviksia aloin huolestua muutenkin niiden terveysvaikutuksista. Tummuneimmat ykslöt ajattelin viskata metallikierrätykseen, mutta osaisiko kukaan teistä kertoa, menevätkö laadukkaammat korvikset (esim hopeaiset tai nikkelitestatut) piloille, jos niitä on säilyttänyt sekaisin rihkaman kanssa? Pitäisikö nekin heittää pois vai voiko niitä putsata jollakin aineella? Kuulostan kyllä vamasti aika keltanokalta näissä asioissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Sitten vielä muutama vintage-koru Tukholmasta:

Rintarossikokoelmani karttui taas mukavasti parilla 50-60-luvun löydöllä. Tykkään käyttää tällaisia tätikoruja esim. ihan työmekkojen kanssa.

Sitten hieman fiinimpää kaulakoruosastoa. Tarkkasilmäisimmät taisivat huomata, että alla oleva parivaljakko oli ylläni publiikissa. Nuo 50-luvun erittäin kovaa ainetta olevat feikkihelmet ja korvakorut tulevat olemaan ylläni monissa tulevaisuuden juhlissakin. Niiden myötä taidan luopua myös aitojen helmien haaveistani. Kuka oikeasti osaa erottaa aidot epäaidoista?

Tukholmalaisesta Antikt Gammalt &Nytt-liikkeestä lähti mukaan toinenkin suloisuus. Sekin on vanha, mutta tohkeissani en mallttanut kuunnella, että miltä vuosikymmeneltä. Vanha se kuitenkin on, sen voi päätellä vaikka lukosta.

Sellaista tänään. Nyt on tehty niin monta materiapostausta, että olisikohan seuraavaksi kenties jonkin kirjapostauksen vuoro. Kuulemisiin!

Gradukahveilla

Enpä olisi 19-vuotiaana uskonut, että vasta kolmekymppisenä juhlin maisterinnana. Vaikken suosittelekaan kenellekään tällaista venytystä ja vanutusta kuin te vakkarilukijani tiedätte kohdallani käyneen, uskon että osaan iloita saavutuksestani nyt työ- ja elämänkokemusta saavuttaneena jopa enemmän kuin jos olisin valmistunut suoraan broileriputkesta.

Suosittelen publiikkia kaikille maistereille. Se on kaunis ja juhlava tilaisuus akateemisine muodollisuuksineen. Itse asiassa mielestäni on jopa vähän hassua, että yo-papereita juhlitaan täysin rinnoin, kun vasta korkeakoulututkinto tai ammatillinen tutkinto avaa todella ovet työelämään. Isääni tosin huvitti suuresti akateemisen juhlan epätehokkuus - tilaisuus alkoi  yli 20 minuuttia myöhässä, kun parijonoon alettiin aakkostelemaan vasta silloin, kun juhlan piti jo alkaa. Mutta onhan kyseisellä ilmiöllä ihan oma nimensäkin -sitä kutsutaan akateemiseksi vartiksi ;)

Juhlallisuudet jatkuivat ainakin historian maistereiden osalta omalla laitoksella gradukahvien merkeissä. Tarjolla oli Tildukan iloksi voileipäkakkua - en nimittäin lainkaan tykkää perinteisestä kermakakusta! Lahjaksi kaikki publiikkiin osallistuneet saivat muiston omasta kampuksestaan. Hienojen valokuvien ja historiallisten tarinoiden siivittämä on myöhemmin mahdollisuus palata muistelemaan sitä omaa opiskeluaikaansakin siellä nuoruutensa Turuus.

Ps. Vielä vuorokausi osallistua sivupalkin kyselyyn :)

Voi Senni Senni!

Minäkö muka rasittava? Enhän toki... Katsokaa nyt, kuinka suloinen olen!

Enhän MINÄ kaada juomakuppia, enkä jyrsi emäntäni korkkareita tai pissi pitkin lattioita... tai jyrsi betoniseinää tai kalua mamin sohvaa...

Voisinko siis saada söpöydestäni palkinnon? Tai edes järkyttävän hölmöstä makoiluasennosta?