Seili

On matkallaan aalloilla Airiston

Sofia, ryysyläinen
Kun taakseen hän katsoo niin siellä yhä on
tuttu tie joka kotiin vie

Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
Halki synkän veen
lipuu hiljalleen
Seiliin soudetaan
Seiliin soudetaan

Jos määränpää edessä häämöttää
Siel' saari on tuomittujen.
Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää
kuolemaan heikot soudetaan.

 

Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
Halki synkän veen
lipuu hiljalleen
Seiliin soudetaan,

Seiliin soudetaan

 

Mukana naulat ja lautaa
niistä leposijan saa
Sata on Seilissä hautaa
ja satoja vielä kaivetaan

Seili on ehdottomasti Jenni Vartiaisen paras kappale. Kyseisen laulun ja Vartiaisen samannimisen menestyslevyn myötä suomalaisen medikalisaation historia ja Airiston laidalla sijaitsevan Seilin hospitaalisaaren tarina ovat saaneet aivan uudenlaista huomiota. 

Toki mielipide on omani ja kotiinpäin vetävä, mutta voisiko varsinaissuomalainen historianopettaja saada populaarikulttuurilta parempaa vetoapua opetusaineeseensa kertomaan syrjäytettyjen ja heikkojen tarinaa?

Tätä taustaa vasten olinkin mielissäni ja uteliaan innostunut, kun sain Turun kaupunginteatterin kanssa tekemäni blogiyhteistyön myötä tilaisuuden nähdä, miten Seilin tarina toimi kokonaisena musikaalina.

Ennakolta mietin, että tällaista kokonaisvaltaista, montaa eri taidemuotoa yhdistelevää teosta vaanisivat varmasti monet sudenkuopat, varsinkin kun Seilin keskeisenä ideana on kertoa sairaalasaareen sijoittuvaa historiallista tarinaa viime aikojen suurimpien suomipop-hittien avulla. Mietin, mahtaisiko sellainen onnistua lainkaan ilman päälleliimauksen tuntua?

Historia-alan ihmisenä aprikoin myös kiinnittäväni mahdollisesti liikaa huomiota mahdollisiin epähistoriallisiin yksityiskohtiin. Päätin kuitenkin olla välittämättä mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista ja antaa tarinan viedä mukanaan. Sitä paitsi onhan taiteilijoilla aina oikeus tehdä omat tulkintansa todellisuudesta :)

 

 

Turun kaupunginteatterin Seili kertoo Sofian ja Johanneksen sadan vuoden takaisen rakkaustarinan. Epäsovinnainen suhde naimisissa olevaan mieheen johtaa lopulta siihen, että irtolaiseksi tuomittu Sofia passitetaan Turun edustalla sijaitsevaan Seilin mielisairaalasaareen. Siellä hän kohtaa joukon yhteiskunnan ulkopuolelle eristettyjä naisia, joilla kullakin on oma traaginen tarinansa kerrottavanaan - kuka on hukuttanut lapsensa, kuka polttanut kotinsa. 

Vaan mikä on sairaan määritelmä? Musikaali toi hienosti esille sen, että käsitys tästä on aina aikaan sidottu ja vallankäytön väline. Seilin potilaaksikin saattoi 1800-luvulla hyvin päätyä, kun ei vain istunut "huonona naisena" patriarkaalisen yhteiskunnan muottiin. Itse asiassa erinomaisen vertailukohdan näihin 1800-luvun syrjäytettyihin naisiin tuo vielä 1980-luvulla esitetty näkemys siitä, että aids-potilaat olisi voitu eristää ja sijoittaa Seiliin.

 

Musikaaliin genrenä kuuluvat kuitenkin dramaattisuus ja suuret tunteet. Näin oli myös Seilissä. Erityisesti musikaalin teemoina soineissa Emma Salokosken Veden alla ja Vartiaisen Seilissä tunteiden kirjo yhdistyi hienosti näyttävään tanssikoreografiaan ja visuaaliseen toteutukseen. Taustakankaalle heijastetut (autenttiset?) saaristomaisemat ja valoefektit saivat ihon kyllä sopivasti kananlihalle!

Musikaalin kappalevalinnat toimivat ennakkoaavistuksistani huolimatta yllättävän hyvin. Ehkä muutaman tunnetumman listahitin kohdalla alkuperäinen tulkinta puski hieman läpi, mutta varsinkin nimekkäittenkin artistien hieman tuntemattomammat kappaleet sekä selkeästi uusiksi sovitetut versiot toimivat hyvin. Esimerkiksi lähes inhoan Janna Hurmerinnan Sä et ole hullu-kappaletta, mutta mielisairaalan Alma-potilaan esittämänä se sai ihan uuden elämän. Toinen ihan uudelta kuulostanut kappale oli Jannika B:n Seuraavaan elämään, jonka alkuperäistä versiota en vaan kestä! Henkilökohtaisesti liikuttavin kappale oli kuitenkin Laura Närhen Mä annan sut pois, joka sai esityksessä aivan uuden merkityksen.

Mielestäni Seilin näyttelijäsuoritukset olivat tasaisen vahvoja. Sofian ja Johanneksen roolityöt olivat erinomaisia, mutta erityisen hatunnoston ansaitsevat mielestäni sairaalan lääkäriä  (en valitettavasti osaa kertoa näyttelijän nimeä) sekä jo aiemmin mainitsemani potilas- Almaa esittäneet näyttelijät. Ihailtavaa oli myös se, että lavastuksessa oli kiinnitetty huomiota aidonoloisiin yksityiskohtiin. Esimerkiksi hullujen huoneen seinän kaakelit olivat identtiset alkuperäisen kanssa!

Kaiken kaikkiaan Seili täytti asettamani odotukset: siinä oli sopivasti rakkautta, draamaa ja tragediaa. Loppuratkaisukaan ei ollut liian helppo tai sokerinen. Ammattilaisten yhteistyö oli saumatonta ja vaivattoman näköistä, vaikka jokainenhan nyt tietää, että musikaali on eräs teatterityön vaativimmista osa-alueista. 

Suosittelenkin Seiliä lämpimästi kaikille niille, jotka eivät ole sitä vielä nähneet. Esitys oli viihdyttävä ja syvällinen samanaikaisesti. Tästä on kyse myös historian popularisoinnissa; asia, jonka puolesta myös itse puhun mielelläni! 

Toivottavasti Seili saa vielä joskus uusintoja. Miten olisi esimerkiksi esitykset autenttisessa ympäristössä Seilin saarella. Huh! Nyt ihokarvat nousivat kyllä uudestaan pystyyn...

Oletko itse nähnyt Turun kaupunginteatterin Seilin? Mitä mieltä olit siitä? Entä oletko vieraillut Seilissä? Onko sinulla jakaa jotakin historiallista anekdoottia aiheesta?

Mukavaa viikonjatkoa!

Valokuvat Seili-musikaalista on lainattu Turun kaupunginteatterin pressikuvapankista.