Uuden ja tuntemattoman edessä

Kolme vuotta sitten seisoin näillä samaisilla kallioilla ja ihailin uutta kotimaisemaani. Sisällä läikehti ilon ja jännityksen tuntemukset; kyselin itseltäni, että miten tällainen onni onkaan voinut osua kohdallani, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän.

Tänään seisoin jälleen töiden jälkeen samaisilla kallioilla ja tein päätöksen: uskallan olla onnellinen, uskallan elää. Uskallan myös jakaa onnentunteeni jälleen kerran.

Olen ollut vuoden sisällä yhteensä reilusti yli seitsemän kuukautta raskaana. Ensimmäinen raskauteni päättyi viime kesänä suruun ja ennenaikaiseen synnytykseen. Tällä hetkellä on menossa toisen raskauden toinen kolmannes.

Aluksi ajattelin, etten paljasta raskauttani täällä blogissa ennen kuin rakenneultra on ohi. Huhtikuun loppupuolelle tuntuu kuitenkin olevan vähän liian pitkä aika tällaisen tyyliblogin kannalta. Jo nyt tekee todella tiukkaa mahtua useimpiin vintagemekkoihini. Vyötärö on ollut meikäläisellä se ohuin kohta ja jatkossa täytynee ottaa kaikki avut vastaan, jotta saan loihdittua kivan ja oman näköisen raskaustyylin ;) Toisaalta, kun omat ajatukset pyörivät lähinnä raskaudessa ja odotuksessa, en jaksa esittää, että jaksaisin nyt pohtia sellaisia teemoja, joita olen tässä blogissa vuosikaudet pohtinut. Tuskin tämä blogi miksikään raskausblogiksi muuttuu, mutta muutoksia varmasti tulee. Olen tällä hetkellä ainakin työelämää (en tarkoita tällä työtäni tai ammattiani) turpaani myöten täynnä!

Jatkoin sisäistä pohdintaani, paljastaako raskauteni virallisesti täällä vai ei...Mietin, että odotetaan nyt sitten ainakin ensi viikon neuvolalääkäriin asti, voihan olla, ettei pikkuisen sydän enää lyökään...

Kaksi asiaa saivat kuitenkin muuttamaan mieleni. Kaukana asuva ystäväni suositteli raskausuutiseni kuultuaan, että minun kannattaisi pitää raskauspäiväkirjaa. Myöhemmin saattaisi harmittaa, ettei mitään tullut dokumentoitua stressin ja kiireen keskellä. Luulen, että en erityistä päiväkirjaa välttämättä jaksa/osaa pitää, mutta blogini toimii jo nyt henkilökohtaisena muistojen albumina, joten miksi en sitten uskaltaisi ainakin joitakin tuntemuksiani matkan varrella tänne kirjata?

Sitten luin viime viikolla, kuten varmaan moni teistä, Hesarista perheestä, joka oli kohdannut kaksi kohtukuolemaa, molemmat vain viikkoa ennen laskettua aikaa. Ajatus asiasta tuntuu aivan liian epäreilulta ja karmivalta ollakseen totta, mutta näin vain ilmeisesti voi tapahtua. Salama voi iskeä samaan puuhun kaksikin kertaa. Kaikki mahdollinen sympatia ja empatia ainakin omalta osaltani tuolle kyseiselle perheelle!

Aloin ajatella tuon artikkelin jälkeen käänteisesti. Mitä tahansa voi tapahtua vielä viime metreillä, vaikka raskaus etenesi muuten miten moitteettomasti tahansa. Ehkäpä minulla niinkuin kellä tahansa odottajalla on oikeus iloita raskaudestani juuri nyt, tässä hetkessä! Tulevasta ei koskaan tiedä. Itse asiassa niskapoimu-ultran jälkeen olin ottanut tähän jo tietoisen askeleen - kaivoin viime vuonna kaapin perälle hautaamani vauvalehdet jälleen esille ja ostin itselleni jopa uuden sellaisen!

Tämä on nyt jatkoa ihmiskokeelle nimeltä Tilda. Ehkäpä uskallus elää on suurempaa rohkeutta kuin mikään muu. Helppoa se ei tule olemaan, niinkuin ei ollut myöskään tämä päätös paljastaa raskaus virallisesti täällä. Toivon, että ymmärrätte sen. Tämä ei ole mikään makupala, joita heitellään lukijoille. Menene eteenpäin päivä kerrallaan oman pääkopan pirulaisia vastaan taistellen.

Tai, no jos joku on sitten kovasti raskausmahojen perään, niin tässäpä se sitten. Tätä ei tungeta enää fiftarimekkoihin... :D

Mukavaa illanjatkoa!