Viisi vuotta, tuhat postausta

Reilu viisi vuotta sitten istuin jälleen kerran läppärini edessä tyhjää ruutua tuijottaen. Tarkoitukseni oli aloittaa gradu ties monettako kertaa, mutta inspiraation henki tuntui luikertelevan joka kerta jonnekin tavoittamattomiin. Hoin itselleni, että tee tyttö se nyt; tilanteesi on ihanteellinen. Olin nimittäin tehnyt yhden lukukauden verran oman aineenopetusalani töitä ja työsopimukseni kattoi myös kesäkuukaudet. Toisin sanoen olisin voinut työstää G:tä toimeentulo turvattuna. Kyllähän tuollaisen diilin olisi pitänyt yli 10 vuotta kestäneen hikisen puutarha-alan kesäduunin voittaa, mutta ei... Gradua ei vain syntynyt. Ajatukset lentelivät ihan muissa sfääreissä.

Kolme kuppia liikaa kahvia nautittuani lopulta rohkaistuin ja hain komerosta mieheni kamerajalustan. Puin ylleni suosikkivekkihameeni ja otin ensimmäiset epämääräiset kuvat. En ollut koskaan hallinnut kehoani tai osannut poseerata, olo olikin kuin puutukilla. Tutkin bloggerin ohjeita ja latasin vapisevin käsin kuvat koneelle. Olenko hullu? Tunnistaisiko minut joku? Olisiko sillä edes mitään väliä? Kommentoisikohan kukaan?

Parisen kuukautta aiemmin olin ensimmäisen kerran kuullut sanan tyyliblogi. Bestikseni kertoi lapsuudenystävästään Annasta, joka oli perustanut sellaisen. Anna kuulema esitteli joka päivä asun, ja oli saanut paljon seuraajia blogilleen. Kiinnostuin heti, mutten ensisijaisesti blogeista vaan mahdollisuudesta nähdä Annan asuja. Yhteinen ystävämme oli jo monta vuotta naureskellut, että tyyleillämme oli jokin ihme yhteys; hän oli vaikka kuinka monta kertaa nähnyt päällämme samanlaiset vaattet, jotka olimme toisistamme tietämättä ostaneet. Lisäksi kuulema näytimme hiukan toisiltamme ja meillä oli kuulema vintagevartalot (siis häh?). Ystäväni selitti tämän tarkoittavan positiivisessa mielessä sellaista perinteistä vanhan ajan vartalomallia vyötäröineen ja pehvoineen. Olin tietysti mairiteltu sekä tästä historiallisesta vertauksesta että yhtymäkohdista Annaan. Hänen Tyylitellen-bloginsa oli satumainen, ja jäin tietenkin heti koukkuun. Erityisesti minua kiehtoivat kauniit vintagemekot, joita blogin pitäjä tuntui löytävän joka paikasta - ja pilkkahintaan.

Blogin aloittamisen perimmäiset syyt olivat siis Tyylitellen-blogi ja gradunteon pakoilu. Ajattelin myös, että ehkä voisin piristää muita opettajia esittelemällä päivän työasujani ja muistuttamalla samalla siitä, kuinka ihana ammattimme on siinä mielessä, että työasu on lähes vapaasti valittavissa. Lisäksi haaveilin vimmatusti siitä, että löytäisin vintagemekon jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä.

Matkan aloitettuani silmäni kuitenkin avautuivat sellaisille sfääreille, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Päivittäisissa postailuissa kerroin pieniä arkisia asioita aloittelevan opettajan työstä. Ensimmäinen työvuoteni oli ollut painajaismaisen raskas, ja halusin saada tukea ja vaihtaa ajatuksia yleisesti opettajuudesta sekä historian opettamisesta. Haasteelliseksi työn oli tehnyt oman aineeni ainoana opettajana työskentely ja se, että alueellisestikin tunnuin olevan opettajista junnuin (kirjaesittelyisstä ja muissa tapaamisissa olin aina vähintään 10 vuotta nuorempi kuin muut). Kaipasin siis kipeästi vertaistukea ja sitä onneksi myös sain. Kaikista blogin kautta tulleista ammatillisista kontakteista olen kiitollisin sinulle O henkilökohtaisena mentorina olemisesta ja ystävyydestä :)

Blogin myötä innostuin myös tyylini kehittämisestä. Sen siemenet olin kyllä omaksunut jo 90-luvun lopulla UFF:n ja kirpputorien valikoimia penkoillessa sekä turkulaisessa second hand-liike Propellissa pörrätessä. Ihastelin menneiden aikojen filmitähtiglamouria ja 60- ja 70-lukuen nuorisotyylejä. Tykkäsin myös sisustaa huoneeni jo lukioikäisenä muista poiketen. Rakastin vanhoja esineitä, matkamuistoja ja historiaa. Tyhjensin Tiimarin korttihyllyn vanhoja mainoskuvia kuten entisajan Coca-Cola mainoksia esittävistä korteista. Myöhemmin kiersin erään sukulaispariskunnan kanssa vanhoja keskisuomalaisia huutokauppoja, joista mukaan tarttui muun muassa vanha rakas antiikkisohvani.

Blogini myötä olen saanut tartuttua tyyliasioissa yhä useammin tuumasta toimeen; esimerkiksi tuunattua ja teetettyä mittatilausvaatteita ompelijoilla ja löydettyä lopulta itsekin aivan ihania vintagemekkoja - ei tosin ihan yhtä halvalla kuin mokoma Anna ;) Kaiken kaikkiaan koen blogin myötä kehittyneeni myös eettisemmäksi ja harkitsevammaksi kuluttajaksi. Huvittavinta on, että tuo vintagevartalokommentointi on tullut esille yhä uusissa tilanteissa: Eräänkin kerran erään vintagealan kauppiaan kojulla päivystänyt minua huomattavasti nuorempi mies (ilmeiseti hänen poikansa) totesi, että ihan outoa, kun tuon naisen yllä näyttää mekko kuin mekko hyvältä :) Voin vilpittömmästi sanoa, ettei näin ole nykypäivän vaatteiden kanssa!

Blogistani muodostui sitten pikkuhiljaa varsinainen sillisalaatti: Historia, kirjallisuus, kulttuuri ja taide ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Tajusin, että näitäkin juttuja voi jakaa blogissa samanhenkisten kanssa. Muutaman vuoden sisällä aloin saada blogiini myös yhteydenottoja liittyen turkulaisiin kulttuuritapahtumiin ja olen aidosti iloinen voidessani vinkata jostakin mielenkiintoisesta tapahtumasta laajemmalle yleisölle. Matkan aikana on tullut käytyä mm. taidennäyttelyjen avajaisissa, nukketeatterissa ja colourscaping-tapahtumassa.

Aivan erityisesti olen kuitenkin nauttinut mahdollisuudesta kirjoittaa. Koen jossain määrin, että kirjallinen ilmaisuni on suullista vahvempaa ja että blogia pitämällä tulen aidosti kuulluksi sellaistenkin ihmisten kohdalla, jotka minua tuskin kuuntelisivat muuten. Opiskeltuani yhden vuoden yliopistossa luovaa kirjoittamista olin ehtinyt surra sitä, ettei minusta ollut pöytälaatikkokirjailijaksi. Blogin ja sen mukanaan tuoman yleisön myötä olen saanut motivoitettua itseni työstämään ja julkaisemaan tekstejä ilman liiallista itsesensuuria. Vaikka tekstini eivät olisi mitään suuremman luokan kaunokirjallisuutta, pysyy kirjoitussuoni näin avoimena, vaikkakin sitä pitää välillä vähän pumpata ;)

Aivan viimeiseksi haluan vielä nostaa esille erään bloginpitämisen suolan. Ne ovat olleet blogin kommenttibokseissa käydyt keskustelut. Pääsääntöisesti saamani palaute on ollut positiivista ja/ tai rakentavaa kritiikkiä. Olen oppinut, että asioita voi tarkastella hyvin eri vinkkeleistä provosoitumatta. Kaikkein pakahduttavimmalta on tuntunut joskus silloin, kun olen saanut jollakin avauksellani lukijat keskustelemaan jostakin teemasta keskenään ja jopa jatkamaan sitä ilman minua. Silloin olen tuntenut orastavaa äidinylpeyttä siitä, että blogillani on, vaikka vähäinenkin, merkitys yhteiskunnallisena keskustelufoorumina ja erilaisten maailmankuvien avaajana.

Kohotetaan siis yhdessä kahvikuppi blogille:

Eläköön Turun Tilda! Kestäköön sen taival vielä vaikka toiset mokomat :)

Blogini viisivuotistaivalta ja tätä tämän päiväistä tuhannetta postausta juhlistaakseni sekä kiitoksena näistä yhteisistä vuosista järjestän pienen arvonnan teille lukijoilleni. Palkinnot ovat seuraavat:

1. Lahjakortti (25 e) VintagEijas´s-liikkeeseen (Eijalla on myös nettikauppa)

2. Joyce Carol Oatesin Blondi-romaani ja Eijan sponssaama rintarossi

Arvontaan voi osallistua kertomalla kolmella lauseella kuka/ millainen olet sekä sen mikä on saanut sinut palaamaan uudestaan tämän blogin pariin. Laitan myös tuonne blogin sivupalkkiin kyselyn, miksi ensisijaisesti seuraat tätä blogia. Vaihtoehdot ovat tyylin (vaatteet ja sisustus ym.),  tarinan (arkipäivän elämä, pohdinnat, Tildan kirjoitustapa ym.) vai vaihtelevien aiheiden vuoksi. Toivotan tasapuolista arpaonnea kaikille! Suoritan arvonnan viikon päästä keskiviikkona 23.10.

Oikein mukavaa illanjatkoa! Minä nautin nyt syyslomasta :)